16.11.2019

Inkvisitio oli vakaumuksen todentamismuoto ennen valehtelijoiden klubia

Kun katolinen usko oli julistettu valtionuskonnoksi Espanjassa, maassa perinteisesti asuneita juutalaisia ja islamilaisia alkoi kääntyä hätäpäissään katolisiksi. Kirkon tuomioistuimissa ryhdyttiin kuulustelemaan heidän uudestisyntymisen aitoutta koska pelättiin takinkääntäjien mädättävän uskoa sisältäpäin.

Kidutuslaitteita kehitettiin pelotteeksi, harvoin niitä otettiin käyttöön, silloinkin maallinen valta näyttääkseen papistolle kovaa naamaa.

Vakaumus näyttäisi asettuvan lähelle varmuutta, käytännössä voidaan sanoa että Must Read. Sinänsä veikeä ilmaisu suomenkieliselle julkaisulle, jollaista yhteiskunnan vastuuhenkilöille netissä markkinoidaan.

Hesarin juhlan kunniaksi muistellaan miten päätoimittaja Kaius Niemestä tuli vakaumuksellinen ryhmähenkilö. Hän on kertonut Kansallisteatterilla lehden toimittajien Mustassa Laatikossa toimineensa lapsinäyttelijänä samaisessa teatterissa. Elettiin pimeää kommunismin aikaa hänen tutustuessa teatterissa työskennelleen virolaisen kirjailijan kautta toisinajattelijoiden karuun kohtaloon neuvosto-Virossa. Saleissa istui takarivissä aina Komitean mies rekisteröimässä jos joku peukutti väärässä paikassa.

HS:lle politiikka on ryhmien taistelua yksilöiden yli ellei yksilö satu olemaan suomenruotsalainen nainen, jolloin häntä tulee kohdella halujen herran luomana persoonana, läntisenä individualistina niin kuin ruotsalaisena tai italialaisena. Sitä kautta palvelija voi kokea pelastumisen ihmeen heikomman astian äärellä. One man or woman with courage is a majority. Yksi nainen tai mies, jolla on rohkeutta, on enemmistö.
Ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Hylätyksi ei halua kukaan tulla. Välivouhkakulttuuri hyödyntää sitä tunnetta. Sota äärimmäisenä välineenä.

Miten sitten luottamus asemoituu vakaumukseen? Siitä saatiin näytös Hesarin edelllisen päätoimittaja Mikael Pentikäisen potkujen muodossa. Omistajan menetettyä luottamuksen suomenkieliset päätoimittajat saivat päällensä variksenpelättimen. Siitä Jussi Halla-ahon nousu on hyötynyt.

Ohimennen sanoen Osmo Soininvaara muistaa seikkailleensa tuskin toisella kymmenellä ollessaan yksin ratikalla Tallinnan Mustamäellä varmistuen ettei sieltä löytynyt meille mallia.

Vakaumuksesta on keskusteltu Valehtelijoiden klubilla, jollaiseksi kutsun Uuden Suomen blogeja, siellä kun ei koskaan tiedä puhuuko tosi-ihmisten vai trollien kanssa.

Kerrotaan, että viisivuotiaana Kari Enqvist otti kirjan kotihyllystä ja alkoi lukea. Olisiko aika kutsua ”valehtelijoiden klubi” vaikkapa Odelle? Stadilainen Erkki Tuomioja rientäisi tikkana Soininvaaran ja Kaius Niemen messiin. Eihän se, joka diggaa seniorikieltä, himmaile, vaan skulaa täysillä. Kielimiehinä he hiffaisivat, että tavataan Oodi-kirjastossa, onhan Oden vaimo siellä pomona. Rinteen hallituksen kummisetänä Sixten Korkman kuuluisi kutsuttaviin, tulihan Rinteen hallitus ratikalla Oodille julkistamaan ohjelmansa. Munkkivuoren oppikoulun rehtorin poika Pekka Haavisto saisi kutsusta kertoa mitä tapahtui sukupuolensa perusteella syrjityksi itsensä kokeneelle Touko Aallolle sen jälkeen kun hän oli miehekkäästi paidattomana taputellut Tukholman homoklubilla asiakkaita takapuolelle. Juurevat maakuntien edustajat nostelivat eduskunnan kahvilassa kulmakarvojaan iltalehden kuville.


Pimeys ei voi ajaa pimeyttä pois, vain valo voi sen tehdä. Viha ei voi ajaa vihaa pois, vain rakkaus voi sen tehdä.
-Martin Luther King jr.


Se tuntuu aina mahdottomalta ennenkuin se on tehty
-Nelson Mandela