3.9.2019

Kansankapitalismia

Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola on pankkimaailmasta eläköitynyt aktiivinen metsätalousyrittäjä. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Rossin suhde miespuoliseen kumppaniinsa tuotiin herkistellen julkisuuteen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Erään metsäteollisuussuvun pitkäaikainen palkkajohtaja on naimisissa presidentti Mauno Koiviston tyttären kanssa. Matti "tuppilauta" Vanhanen on nähty presidentin linnassa sahateollisuusperijättären kanssa.

Halujen herran hallintoa, sanoisi muuan 1700-luvun ranskalainen valistusfilosofi. 

Kaikki metsässä, ei mitään ilman metsää, kaikki metsän puolesta, sanoo virallinen Suomi. 

Muistamme "yhteisen työn jatkumisen" karkottaneen Andrei Saharovin kotiarestiin Gorkin kaupunkiin, koska hän järjestelmän eliitin jäsenenä oli saanut kaikkea hyvää ja kaunista, mutta oli alkanut  ajatella omilla aivoillaan. Pois silmistä, pois mielestä.

Dosentti Arto Luukkanen muistaa ek-vaalien ehdokasasettelun tunnelmat 2015. Hän oli vähän aikaisemmin rohkaissut mielensä yliopistolla ilmoittaen julkisesti ryhtyneensä perussuomalaiseksi. Siihen aikaan se ei ollut helppo juttu, sen ymmärsi ulkopuolinenkin.

Minä, joka olin liittynyt sympatiatekona Anneli Jäätteenmäkeä kohtaan Tapiolaan keskustaseuraan noin 2005, ilmaisin Arton US-blogissa sunnuntai-iltana kiinnostusta keskustan viimeiseen Uudellamaalla avoinna olevaan ehdokaspaikkaan. Seuraavana päivänä Juha Sipilä kutsui Anne Bernerin listoilleen täyttämään tuon avoinna olleen paikan.

Viime syksynä HS:n päätoimittaja Kaius Niemi ojensi CMI-seniori Martti Ahtisaarelle villapaidan johon oli kuvioitu putoavia pommeja. En malttanut olla kommentoimasta somessa "kultaisia pommeja sisällissodalle, hopeisia talvisodalle, pronssia jatkosodalle".

Kohta CMI- juniori Hussein Al-Taee nimettiin SDP:n ehdokkaaksi 2019 ek-vaaleihin Uudenmaan piiriin. En toki ollut kuullutkaan hänestä koskaan, joten en osaa arvioida miten  hän oli ansainnut Tarja Halosen ja Paavo Lipposen nimet ensimmäisinä tukijalistalleen.