25.8.2019

Tiedon lähteillä

Muuan iltakoulua työn ohella käynyt savolaispoika asui teini-ikäisenä Manskun varrella alivuokralaisena erään mummon luona kuten myös häntä parisen vuotta vanhempi neitokainen nimeltä Neuvonen. Tänään CMI:n hallituksessa istuu Yle:n A-studiossa filosofina esiintynyt Aleksi Neuvonen, Demos Helsingin palkkalistoilla. 

Sixten Korkmanilla voi olla tietolähteitä. Hänen liberalismissa viisaat istuvat vierekkäin Etelärannassa: EK, CMI ja Kirkkohallitus. 


Viisas veli Matti Vanhanen on takaisin politiikassa käytyään välillä Perheyrittäjissä jolloin toimistonsa sijaitsi Storyvillen talossa, huutoetäisyydellä eduskunnasta.


Mainittu savolaispoika oli Manskulla asuessaan käynyt päivätyössä juoksupoikana Storyvillen viereisen Ostrobotnian yläkerrassa sijainneessa valtiovarainministeriön osastossa.

Myöhempinä aikoina, neitokainen Neuvosen toimiessa Helsingin kaupunginkirjaston virkailijana ja Suvi-Anne Siimeksen Veikkauksen päätöksentekijänä, Veikkaukselle haettiin uutta johtohenkilöä, jolloin iltapäivälehdet kertoivat maan kirjastolaitoksen kehitykseen suuresti vaikuttaneen Claes Anderssonin istuvan muutamana iltapäivänä Storyvillen terassilla, mutta savolaispoika huolehti ettei liiku siellä päinkään, koska epäili Ylä-Savon kuntien kirjastojen nimeämisen synnyinkylänsä mukaan Rutakko-verkoksi liittyvän jotenkin asiaan. 


Hän saattoi varoa julkisuutta jonka Rutakolle junantuomien pappien pojat Antti Holma valtakunnan päälehden julkkiksena ja Pekka Mervola Itä-Suomen mediakenttää hallitsevan Keskisuomalaisen päätoimittajana ovat kohdanneet. Hän oli kerran pistäytynyt Sitran iltapäiväseminaarissa Helsingin luksushotellissa  nauttimassa sormin napsittavasta voileipätarjoilusta huomaten vihreän poliitikon Teppo Turkin imevän väkeä ympärilleen. Pappi Osmo Turkin oli hänetkin juna tuonut Rutakolle ja vienyt eteenpäin. 

Paikallisen talonpoikaissuvun jäsenenä poika itse oli aina varonut kirkonmäkeläisiä veitsen ja haarukan käyttöä hallitsevina.