8.4.2019

Tavataanko nahkurin orsilla?, Möter vi på tanners bord?

Tuskinpa  Erkki Tuomioja on itse valinnut nimet Ei kai eilisestä jäänyt vammoja, Siinä syntyy vielä rumihia, Luulin olevani aika piruileva kirjoilleen, jotka ovat HS:n tohtori Veli-Pekka Leppäsen toimittamia ministeripäiväkirjojen pohjalta.

Ilkeily nimenannossa kuvastaa vanhaa työelämäideologiaa jonka mukaan kaikki työ on yhtä arvokasta, joten se on tehtävä mitä tehtäväksi annetaan. Ainakin mannermaalla on tultu uusiin yksilönvastuuta korostaviin aatoksiin, kun tajuttiin, että oli jouduttu tekemään natsien likaisia töitä.

Sellaisen järjestelmän, jossa sanoja pantiin toisten suuhun kaikkein ylimmällä päätöksenteon tasolla, on ihmetelty toimineen 30-luvun Italiassa. Silloin sanojen hallintaa perusteltiin maailman vallankumouksen pelolla joka uhkasi levitä Moskovasta länteen.

Jussi Halla-ahon aselaukunkantaja Matti Putkonen on varhaisskandinaavista "nahkurin orsilla tavataan" tyyppiä, jotka turpeeseen sidottuina eivät voi muuttua. Sen sijaan rajojansa rikkovat, uusia maailmoja suunnittelevat näkevät tulevaisuuteen.  Valta on modernissa ajassa kielessä, ei maan omistuksessa, paitsi ehkä Serlachiuksen Mäntässä, mistä Putkonen tulee. 

Ja kielet ovat opittavissa. Se vapauttaa maan painosta ja keventää sotaisan historian taakkaa, ettei enää piispojen ja valtion herrojen tarvitsisi hillua sata vuotta sitten siirtomaasodassa kuolleiden haudoilla.

Vanha kartanokulttuuri on ladannut kirkkoslaavin tohtori Halla-ahoon suuria odotuksia valituista valituimpien erityisyyden säilyttämiseksi kieliperustalla aateliston varsinaisten erivapauksien tultua puretuiksi yksilön valinnanvapautta rajoittavina valistusajan ihmisihanteiden myötä myös kaukaisessa Suomessa. Voitaneen olettaa etteivät maahanmuuttajien lapset pääse peruseiralaisten kanssa samoihin luokkahuoneisiin.

Yksioikoisen talousjumalan ylistämisen sijaan pitäisi edistää mieluummin kenialaisen kokin pojaksi itseään kutsuvan Barack Obaman ajatuksia jokaisen yksilön ihmisarvon ainutkertaisuudesta, kuten myös Olof Palme puhui universaaleista ihmisarvoista; ei voi olla yhdessä maassa yhdenlaisia ihmisoikeuksia ja toisessa maassa toisenlaisia.

Juha Sipilä tutustui teini-ikäisenä seurakuntaleirillä tulevaan vaimoonsa; Paavo Väyryselle esiteltiin parikymppisenä Vuokko Kansallismuseon kahviossa; Sauli Niinistön treffit tiedetään, samoin Paavo Lipposen ensitapaaminen Päivin kanssa jne ... kuin olisivat istuneet valmiiksi katettuun pöytään.

Ylisukupolvinen kehitys takeltelee naisten mukana, koska äidit vaistojensa varassa pyrkivät turvaamaan omien lastensa menestyksen olemassa olevissa rakenteissa, ellei kehitykseksi sanota yllytysherkkyyttä käydä toisen kimppuun näkymättömän käden ohjauksessa.

Läntistä ihmiskäsitystä on muovannut syvällisesti havainto, että niinkin äärimmäisissä olosuhteissa kuin keskitysleireillä saattoivat juutalaisen vangin ja natsivartijan katseet kohdata ja sytyttää rakkauden liekin.

Jäljellä on kaikista suhteista vahdituin suhde kouluja käyneen suomalaisen ja venäläisen välillä. Siitä on ajateltu selvittävän toistamalla tunnettua tokaisua kasakasta, joka "uhkaa viedä kaiken mikä on löyhästi kiinni".

Meillä vanhat papit ohjeistavat poliitikkoja, kuten Tarja Halosta toteamaan että ei kai sillä ole väliä jos raksoilla flirttailevat kuka kenenkin kanssa, mutta järki käteen, jos aikoo julkisuuteen. Poissa silmistä, poissa mielestä. 

Kirjailijoiden tuoreimmat yritelmät lienevät 1800-luvulta. Pelastusta varten on kaksi kieltä eri tarkoituksiin. Hyvää pitää puolustaa apinan raivolla, sanovat, vaikka ihmisen mittakaavan pitäisi riittää myös Suomessa.