3.4.2019

Sanojen hallinta vapaaksi; Ingen ordkontroll

Toivottavasti politiikassa ei aleta tanssimaan korkeasti koulutettujen pillin mukaan. Molemmat suuret ideologiat sekä kommunismi että fasismi-natsismi perustuivat huippukoulutettujen filosofien ja teologien ajatuksiin.

Pärjäisivätkö persut ilman kirkkoslaavin tohtori Jussi Halla-ahoa ja dosentti Arto Luukkasta tai Tähtiliike ilman tohtori Paavo Väyrystä? Vapise kansa.

Tuntematta Italian päivän politiikkaa tarkemmin, uusiutuminen näyttää tuoneen siellä valtaan ns. taviksia korruptoituneiden valituista valituimpien jälkeen.

Jokainen on filosofi omalla tavallaan, sanoo kadun italialainen.

Sellaisen järjestelmän, jossa sanoja pantiin toisten suuhun kaikkein ylimmällä päätöksenteon tasolla, on ihmetelty toimineen 30-luvun Italiassa. Silloin sanojen hallintaa perusteltiin maailman vallankumouksen pelolla joka uhkasi levitä Moskovasta länteen.

Epäilisin Erkki Tuomiojaa vähäjärkiseksi jos hän olisi itse keksinyt kirjojensa nimet "Ei kai eilisestä jäänyt vammoja", "Siinä syntyy vielä rumihia", "Luulin olevani aika piruileva". Suomenkielisille yhä syötetään sanoja suuhun valmiina, koska eivät ole valituista valituimpia.

Kuvaavasti miksi Suomessa ei oikein viitsitty perehtyä kehitykseen Etelä-Euroopassa sotien jälkeen, olivat sekä Lipponen ja Tuomioja että Andersson ym.ym. pantu jonottamaan Tamminiemen lastenkutsuille 60-luvulla. Sen jälkeen paikka on museoitu pyhäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti