3.3.2019

Ei Paavia politiikkaan, mutta enemmän Italiaa; inte Påven för politik, utan mera Italien

Heikki Rönkkö
Vernerinkuja 7 A 18
02430 Masala
044-2063262



Avoin kirje johtaville poliitikoille




Uusi syntyy somessa, mutta lienee joskus aihetta tulostaa musta teksti valkoiselle paperille dokumentin tehon maagisena todisteena.

Muutama selitys oheisiin blogiteksteihin:

-Sonkajärveläisen blogista: Missä kuljimme kerran 2014?

Minulla on työn alla Roomassa YK:n palveluksessa kuulemani ihmettely miksi erinomaista mallia (pysyy pystyssä kehumalla) ei ole keksitty missään päin muualla?


- Vapaaehtoisten hullujenhuoneelta 17.6.2017

Ymmärtääkseni Timo Soini pelasti hallituksen koska hänen välähdyksensä harkita ottavansa ”Rongan sonni” oman puolueensa presidenttiehdokkaaksi oli kriisin aiheuttanut. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

Matti Putkosen tiesin ulkonäöltä -70 luvun lopulla sos.dem. nuorissa, mutta en koskaan ole ollut hänen kanssaan puheissa. Päästyään perussuomalaisten työmiehenä kiinni puoluejäsenten nettiyhteyksiin, niitä lienee käytetty pappi Arto Luukkasen avustuksella puolueen hajottamisessa ”klanipäiden mentyä suoraan ruudulta silmille” mallinaan perinteinen papillinen suoravaikuttaminen luottamuksellisessa kahdenkeskisessä ripittäytymisessä. Ilmeisesti yksilöt kokevat häpeää eivätkä halua tunnustaa vieläkään päästäneensä toista ruudun kautta sisimpäänsä.

- Otavan tähdistö hallinnoi politiikan liikkeitä 24.2.2019

Näköjään TimoSoini ei ole ainoa joka on luottanut kuiskuttelijoiden viesteihin minusta pyrkimässä valtakunnan huipulle vanhoilla resepteillä. Koen olleeni herkeämättömän silmälläpidon alla vähintäänkin 1970 alkaen. Vanhoissa läntisissä teksteissä sanottaisiin minun saaneen jo tuolloin apinan selkääni.


Jakelu: Antti Rinne
Juha Sipilä
Timo Soini
Jussi Halla-aho
Petteri Orpo
Li Andersson
Sari Essayah
Jutta Urpilainen
Marko Junkkari
Erkki Tuomioja
Paavo Väyrynen

Sonkajärveläisen blogissa: missä kuljimme kerran 2014?

Kerätessäni aineistoa uuteen kirjaan huomasin presidentti Sauli Niinistön lausahduksen "kasakasta joka uhkaa viedä kaiken" sopivan ajallisesti yhteen kuin nappi otsaan

22.3.2014
Kirjoittelen turistin terveisiä Moskovasta maistellen Pauligin kahvia McDonald'sissa. Täällä on aurinkoinen rauha maassa, mitä nyt tv-kanavat pyörittävät vanhoja sotajuttuja kuten Suomessakin. Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen.

Pääministeri Dimitri Medvedev on sanonut Venäjästä kehittyvän niin vetovoimaisen, että sitä tullaan kaikkialta katsomaan. Ainakin Donetskin alueen venäläiset haluavat Krimin perässä liittyä Venäjään. EU:n vetovoima perustuu omakielisten paikalliskulttuurien vapaaehtoiseen yhteistyöhön, Venäjän pikemmin yksikielisyyteen.

Parin päivän tarkastelu Moskovassa ruohonjuuritasolla panee hämmästelemään tahtia. Paikat kiiltävät ja kansa hymyilee, kerjäläisiä vähemmän kuin Helsingissä. Sotsin kisat saattoivat näyttää joidenkin ukrainalaisten silmissä turhan prameilta.

14.9. 2014
Kuopion piispa Jari Jolkkonen otti sunnuntaina Sonkajärvellä pitämänsä veteraanijuhlan puheen johdannoksi presidentti Mauno Koiviston vuonna 1944 sotamiehenä kirjoittamat sanat: ”Tilanne tuntuu nyt raskaammalta kuin koskaan Suomen historiassa. Toivokaa parasta ja rukoilkaa puolestamme.”
 -"Mikä on tilanne nyt Suomessa, Euroopassa ja maailmassa? jatkoi Jolkkonen. "Onko sotamies Mauno Koiviston huokaus 70 vuotta sitten saanut uutta ajankohtaisuutta?"

10.11.2014
Presidentti Sauli Niinistö sanoi tänään maanpuolustuskurssin avajaisissa “Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”.


Vapaaehtoisten hullujenhuoneelta 17.6.2017


Olen viime päivinä mailannut monelle ns. vaikuttajalle kirjoittaneeni 4.3. presidenttiehdokas Petri Hirvimäen US- blogissa:

"Rongan sonni for President

Jokunen kesä sitten HS:n
Marko Junkkari hekumoi Timo Soinin keksimästä Rongan sonnista sattumalta VM: n hakiessa Suomen edustajaa Maailmanpankin johtokuntaan. Odoteltiin yllätyshakijaa jota ministeri Urpilainen haastattelisi ministeriön pimennettyjen ikkunoiden takana."

Seuraavana päivänä 5.3. Timo Soini ilmoitti blogissaan ettei pyri perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Alkoi perussuomalaisten hillitön junttaus tavalla joka oli minulle tuttua Hirvimäen komentelusta: ala kokoamaan hänelle esikuntaa, suoranaista  terroria nettiä pitkin.

Maanantaiaamuna 12.6. lähetin sähköpostia
Ilmoitan omasta ja Rongan sonnin puolesta ettei kumpikaan pyri presidentiksi
vast. ott: Antti Rinne, Marko Junkkari, Jutta Urpilainen, Timo Soini

Tiistaina 13.6. Kasarmintorilla majaileva Pään esikunta pyöräytti Juha Sipilää Turun taivaalla.

Petri Hirvimäki ei ole kuka hyvänsä kylähullu, vaan Sveitsissä asuvan kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen poika. Ketkä hänen kuiskuttelijoina toimivat, sitä en tiedä. Ainakin vuosikymmenen ajan olen lähetellyt presidenttieainesmies - emailia, ilman palautetta mm. Risto E J Penttilälle, everstin pojalle.

Olin joskus viitannut somessa sotien jälkeisen läntisen itsekritiikin löytäneen Sveitsin hallintomallin tuhkasta nostettavan Euroopan malliksi: mitä kevyemmät ideologiset hallintorakenteet kansalaisilla on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä. Sitten pyöräytettiin Sveitsin mallin maininnut James Hirvisaari eduskunnan parvella ja nostettiin tukasta pystyyn “sveitsiläinen” Anne Berner.

Koko tarinani “presidenttiainesmiehenä” on melko pitkä:

http://ronkko.blogspot.fi/

Koska suomenkielistä kansaa on läpi historian vedätetty, niin eikö ole vaan luonnollista, että jotain lopulta opimme?


Otavan tähdistö hallinnoi politiikan liikkeitä 24.2.2019


Facebookin sonkajärveläisten sivustolla päästiin yksimielisyyteen vuoden olleen 1966 jolloin Mr.Seefeld Eero Mäntyranta voitti perinteikkään Sonkajärven Pahkan kisoissa pääpalkintona Mattokutomo Alman parimetrisen maton. Muisto liippasi minua henkilökohtaisesti läheltä, sillä mattokutomo oli parivuotta aikaisemmin rakennettu miltei kiinni kotitaloomme kirkonkylän rahamiesten keploteltua maitamme teollistumisen tarpeisiin, etteivät ihan kaikki ehtineet karata Ruotsiin.

Minusta piti tulla jatkaja eläväisen suurperheen talonpoikaistilalle, mutta tulinkin 16 täytettyäni mainittuna keväänä -66 etelään kansakoulupohjalta työhön ja iltaisin kouluun. Nykykielellä kai sanottaisiin etten jäänyt tuleen makaamaan, enkä tarkoita kielellä Otavan tähdistön hallinnoimaa politiikan kieltä.

Kirjoitettuani ylioppilaaksi -72 koin itseni vähintään hämmentyneeksi valtakunnallisen demarilehden otsikoidessa etusivullaan vahtimestarin kirjoittaneen viisi laudaturia. Historian tutkimiseen erikoistunut iltakoulun rehtori ihmetteli minua pyrittävän häpäisemään.

Vasta näinä aikoina olen ymmärtänyt tuolloisella leimaamisella tulleeni varatuksi kantamaan historian taakkaa ja veren painoa 1918 tapahtumista, joskin olen päättäväisesti kieltäytynyt kunniasta.

Sdp:n johto tekisi miehen työn ilmoittamalla piispojen ja valtiojohdon järjestämien riekkujaisten 100-vuotta sitten kuolleiden haudoilla saavan jäädä Historioitsijat ilman rajoja- yhdistykselle HIR, mitä varten se 2015 perustettiinkin Erkki Tuomiojan johtoon. Samassa rytäkässä perustettiin Paavo Väyryselle oma Kansalaispuolue, sekin Suomen arvoisena tekona, kuten viimeisin ilmaisu kuuluu.