30.5.2018

Varsinainen Suomi

Jos ajatellaan, että suomenkieliset ovat hissunkissun alkamassa karistella kärkiajattelua selästään, niin siitä tekisi mieli kiittää kirjallisuuden harrastaja Niklas Herliniä.

Muutos tulee näkyville kun aletaan puhua ruotsia eduskunnan rappusilla. HS rientää kuvaamaan etusivulle, samoin HBL ja Strömsö. Puheet onkin opetetut. Resursseja löytyy vaikka huru mykky.

Tullaan ihmettelemään miksi sisällissodan riemuvuotta on juhlittu niin näyttävästi suomenkielellä, vaikka kouluissa opetetaan jokaiselle ruotsia, koska ilman sitä ei voi ymmärtää Suomen historiaa.


Sotien jälkeiset läntisen ajattelun suuret kehittäjät, mm. Italo Calvino, kokivat keveyttä ja elämäniloa "apinan pudotessa selästä" veren painon, historian taakan ja sotien perinnön väistyessä. Sitä ennen piti olla nopea, läpinäkyvä ja lujasti puolustaa ihmisen hyvää, eikä yksin vastustaa pahaa.

Etelä-Eurooppa ei suinkaan aina ole ollut sellainen naurun ja ilon maanosa mitä se nyt on, muuallakin kuin omaa naurua tavoittelevassa Kataloniassa ja Niklaksen suosimassa Nizzassa.

Uusi ajattelu on syntynyt itsekritiikistä läntisen ihmisen sanottua ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä sitä ja tätä juutalaisille, koska maailma oli sellainen. Väitettiin, että oli vain yksi vaihtoehto, mutta eihän se niin mene, vaan jokainen päivä tuo eteen useita valintatilanteita. 

Elämä, joka on ihmisen parasta aikaa,  tuntuu joskus ahtaalta paikalta, kuten Suomi maailmalla liikkumaan tottuneille, mutta ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan on lähdettävä liikkeelle. Ihmisluonne vahvistuu, tulee itsevarmemmaksi omista valinnoista, kuten vankka talo rakennetaan palasista.

Timo Soini ei jäänyt "mätien oksien karsinnassa" yksin Matti Putkosen peloteltua hevosen Jussi Halla-aholle, vaan Ruotsin kollega vei hänet mukaansa. Pelastus "terveessä puun rungossa".

Eriksson vetäisi somessa herneen nenäänsä erään kansalaisen kiinnitettyä huomiota Eiran eliittikaupunginosassa Juhani Ahon tiellä asuvaan Oha-allah (JH)-nimiseen kirkkoslaavista tohtoriksi väitelleeseen poliitikkoon arvellen suomalaista täsmäkoulutusta maailman tehokkaimmaksi. 

Pohjanmaan ruotsinkielisen isoäitinsä peruna JH pitää kielen keskellä suuta ettei kuuluvasti julista Åbolle työrauhaa sivistyksen nimissä päästäkseen ulkoministeriksi.

Kuten HS pääkirjoitti, kaikki vahvistetaan vastuullisten kesken hallitusneuvotteluissa. Luottamus pannaan sitten täytäntöön, vaikka puolue hajoaisi matkalla takiaisiksi. 

---------

(valituista valituimmat)