21.2.2018

Rautanyrkki. Yhdessä.

Eduskunta on aloittanut suururakan tiedustelulakien käsittelemiseksi kiireellisesti. Onhan Suomessa tärkeintä sisäinen turvallisuus, etenkin niiden, jotka syntyvät kaksi kieltä suussaan. Eikä tämä ole mikään pullamössöjen maa!
Uutta tietoa voisi tarjota "sveitsiläiskaartin" käyttö sekä Timo Soinin (katolilainen!) että  Arto Luukkasen poliittisen uran vaikuttajakiihdyttämönä.
Tulihan Luukkanen yliopistolta politiikkaan nimenomaisena tarkoituksena tukea Jytky-Timon aseman vakiintumista yhtenä valituista valituimpana. Samoihin aikoihin Uudenmaan politiikan parrasvaloihin tuotiin myös sveitsiläinen Anne Berner (Hanken).
Luukkasen omassa Dosentti tv:ssään haastattelema presidenttiehdokas Petri Hirvimäki on puolestaan Sveitsissä vakituisesti asuvan kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen poika. Petri taustavoimineen kutsuu poliitikkaa hallitsevaa porukkaa "pullamössösukupolveksi".
Vatikaanissa sveitsiläiskaartilaiset ovat toimineet 1500-luvulta lähtien valituista valituimpina Paavin turvamiehinä.

Kaarti suojelee korkeinta valtiojohtoa: Vatikaanissa Paavin henkeä, meillä presidenttiä ja pääministeriä ajatusten yksityiskohtia myöten.

Suomessa kaartin henki oli valmiina ilmassa ennenkuin itsenäinen Suomi valtioelimineen syntyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti