11.1.2016

Presidenttiainesmiehille

Uudessa Suomessa blogia pitävä presidenttiehdokas Petri Hirvimäki on perustanut kesäkuussa 2014 poliittisen liikkeen nimellä E-liike.net. Saman kuukauden (6/14) aikana olen maininnut omassa blogissani nimet Herlin, Ehrnrooth ja Arendt.

Jos meillä on vähänkään sydäntä, kysymme kuka tai ketkä ovat olleet ideoimassa Petri Hirvimäelle sähköjäniksen roolia vähän Aleksander Stubbin tapaan?

Eräs Nokian aikainen työkaverini tuntee Stubbin isä Göranin, ja niinpä hän on ollut useamman vuoden huolissaan miten tavallisesta perheestä lähtöisin olevalle Alexanderille suomalaisen politiikan pimeyden voimien syleilyssä lopulta käy.

Ns. toisinajattelijoiden (Havel, Kundera) teksteistä on luettu kulttuurin sivistystasoa voitavan arvioida sillä perusteella miten ihmisarvo näyttää tavallisten ihmisten silmissä toteutuvan yhteiskunnan vaikuttajayksilöiden kohdalla.

Jos minä olisin Petri pyrkimässä presidentiksi, kehottaisin ihmisiä oravanpyörässä juoksemisen sijaan syntymään uudestaan - jo täällä maan päällä.

Ei ihmistä ole luotu pelinappulaksi eikä numeroksi suuren prosessijohtajan taulukoissa.

Usko, toivo ja rakkaus, suurin niistä on rakkaus. Todella suuri on pientä. Kuten kännykkä jossa toteutuu ihmisen mittakaava. Samoin internetissä ja IKEA:n kalusteissa, koska monella on tarve näpräillä käsillään kokoon jotakin uutta luovaa.