Hyvinvointivaltio,
hyvinvointivaltio. Semmoista se on peruskouluihmisen kanssa
keskustelu. Ei ole väliä, mikä on kysymys, vastaus on aina sama.
Hyvinvointivaltio.
Ihana sana, siinä on kaikki, otetaanpa tähän väliin virsi 485.
Peruskouluihminen. Jos
olet alle 45-vuotias, olet luultavasti sellainen. Olen pahoillani.
Kerron tässä kolumnissa, kuinka tuhositte Suomen.
Kun
Nokia tahkosi tulosta kymmenen vuotta sitten, peruskouluihmiset
innostuivat: tämä on meidän koulutusjärjestelmämme ansiota! Näin
siis pääteltäköön: yhteiskunnan menestys tai vaikeudet voidaan
johtaa sen koulutusjärjestelmästä.
Peruskoulun
käynyt sukupolvi on kasvanut päättäjien ikään, ja se näkyy.
Hirveää on tuho. Politiikka on sekaisin kuin seinäkello. Suomen
talouskehitys on Euroopan häntäpäätä. Koulutettu väki pakenee.
Peruskoulun tehtävä oli juurruttaa Suomeen tasa-arvo. No, tässä
sitä ollaan yhdessä kaivon pohjalla, pääsisimmekö kaikki yhdessä
kaivamalla vielä vähän syvemmälle?
Peruskouluihmisiä ryhdyttiin
tuottamaan 1970-luvulla, kun vasemmisto sai toteutettua unelmansa
kokonaisen elämänalueen valtiollistamisesta. Ikäluokat otettiin
yhteiskunnan haltuun neljännesvuosisadaksi. Käytännössä kaikki
koulutus ensimmäisestä luokasta tohtorinpromootioon sosialisoitiin.
Peruskouluihmisestä
haluttiin kasvattaa niin moniarvoinen, sivistynyt ja suvaitsevainen,
että kaikki muihin arvoihin perustuva opetus eliminoitiin
suvaitsevaisuutta häiritsemästä. Suomen yli pyyhki jättimäinen
yhdenmukaistamisen aalto, joka jyräsi sukupolvien mittaiset arvet
suomalaisiin asenteisiin, poliittiseen kulttuuriin ja
elinkeinorakenteeseen.
Nuorta
ihmistä, joka on onnistunut pysymään
tämän putken ulkopuolella, on hyvin vaikea löytää. Seuraukset
tuntuvat. Peruskouluihminen on hyvinvointivaltion soturi, maailman
parhaiten koulutettu idiootti.
Hyvin
harvoin tapaan ihmisiä, joilla olisi kehittyneempi kyky elää
maailman realiteettien ulkopuolella kuin peruskouluihmisellä,
kenties uskonnollisia kultteja lukuun ottamatta. Peruskoulun
yhteiskunnallisen opetussuunnitelman pohjaksi päätettiin näet
ottaa kolme kulmakiveä: 1) riippumattomuus politiikassa, 2)
omavaraisuus taloudessa ja 3) itseluottamus kansallisessa
puolustuksessa.
Tai
no, nuo olivat Pohjois-Korean Juche-aatteen kulmakivet, mutta hyvin
ne vastaavat peruskouluihmisen ajattelumaailmaa.
Suomen
talous on omavaraista ja riippumatonta
globaaleista markkinoista. Toimivin tuotantolaitoksemme on
kilometritehdas, joka sylki viimekin vuonna tuotantoennätyksen: 30
000 uutta, Euroopan tasa-arvoisimmin koulutettua työtöntä!
Kansallisessa puolustuksessa Suomi vetää ihan omaa, riippumatonta
linjaa, luottaa itseensä ja pysyy länsimaisen yhteistyön
ulkopuolella.
Miksi
yhteiskunnan oikea moniarvoisuus sitten olisi tärkeää? Siksi, että
uusii tieto syntyy variaatioista ja erilaisuudesta. Hieman samaan
tapaan kuin evoluutio etenee lukemattomien muunnelmien tuloksena.
Kukaan
ei tiedä mitkä ideat voittavat. Tästä syystä useimmat
yhteiskunnat kouluttavat lapsensa moniarvoisesti. Aatteelliset,
pedagogiset ja uskonnolliset koulukunnat saavat elää rinnan.
Nykyaikaisten talouksien tärkein pääoma, uusi tieto, kumpuaa tästä
arvojen, talousmallien, uskomusten ja kulttuurien monipuolisuudesta.
Tämä
tietoa synnyttävä variaatio on 40 vuoden ajan kitketty juurineen
suomalaisesta yhteiskunnasta. Suomen menestyksen reseptiksi valittiin
hyvinvointivaltio, ja kansalaiset koulutettiin puolustamaan sitä
kaikissa oloissa.
Sen
tuomasta tasa-arvosta voimme nyt Euroopan hitaimmin kasvavana
taloutena yhdessä nauttia.
Täällä
Yhdysvalloissa käy silloin tällöin
peruskoulusta puhuvia asiantuntijoita. Heitä kuunnellaan mielellään,
onhan Suomen koulutusjärjestelmä maailmankuulu. Puhujaa katsotaan
uteliaina hetken aikaa. Mitähän annettavaa ihmisellä mahtaa olla
meille?
Sitten
paljastuu, että peruskouluihmisellä ei ole mitään myytävää.
Ihmiset hajaantuvat.
Peruskouluihminen,
koulumaailman amissi, palaa kotiin kultin lempeään syliin.
Kirjoittaja
on Yhdysvalloissa, Washington DC:ssä asuva toimittaja ja yrittäjä,
joka tekee väitöskirjaa digitalisaatiosta ja demokratiasta.