1.1.2015

Sokea taluttaa rampaa

Suomenkielisiä johdetaan kuin lukutaidottomia RUK:n opeilla käskyttämällä, olettaen että he kunnon professoreiden tapaan jäykistyvät kuullessaan sanaparin "israelilainen Suomessa". Pikku-uutinen HS:ssa kertoi kaupunginjohdon neuvottelevan jonkinsortin maailman juutalaisuuden informaatiopisteen perustamisesta työ- ja elinkeinoministeriön rakennuksen nurkalle Aleksin ja Mariankadun kulmataloon.
Ihan varmaa tosin ei ole kokevatko kaikki maaalaisetkin Suomessa kuuuluvansa "Jumalan omaisuuskansojen liittoon".
Näin voi käydä maassa, jonka kirjallista elämää dominoi yksi ainoa kirjallisuuspalkinto, ja jossa melkein kaikki ostavat läheisilleen saman kirjan joululahjaksi.
Taisi ilmestyä itsenäisyyspäivän HS:ssä USA:n suurlähettiläs Bruce Oreckin haastattelu jossa hän kehui viihtyvänsä Suomessa suotuisan sijoitusilmapiirin vuoksi. Hän on laittanut omia rahojaan täällä kiinteistöihin kasvamaan.
Englanninkielen taitoiset googlettavat helposti esiin hänen sukunsa taustoja, kuten myös Guggenheimin.