29.11.2014

Maaseudun tulevaisuus

Sodan lietsonnan keskellä muistan Aatos Erkkoa lämmöllä hänen vastattuaan henkilökohtaisella kirjeellä "apuraha-anomukseeni", päinvastoin kuin kulttuuriministeri, joka lähetti kyselijän remonttimiesten apulaiseksi Kansallisteatterille.

Teatterivuoteni 2003 aikana ei töitä joka päivälle kuitenkaan riittänyt edes näyteltäväksi, joten kävin välillä moukaroimassa Martti Ahtisaaren kylpyhuoneen kalusteet säpäleiksi Pohjois-Hesperiankadulla putkiremontin alta. Vaikka Ahtisaari tunnetaan kriisinhallinnan guruna, ei hän ollut remonttimiehiä itse valinnut, vaan kyse oli taloyhtiön tilaamasta urakasta.

Nyttemmin on luettu Erkon aikoneen -90 luvun loppupuolella myydä konserninsa ulkomaiselle ostajalle, jos hinnasta olisi päästy sopimukseen. 
Kansallisteatteri, jonka pääjohtaja on autoteknikosta pikakurssitettu teatterinohjaajaksi, esittää parhaillaan uutta kohunäytelmää Maaseudun Tulevaisuus, joka ei liene saanut nimeään Erkon päälehden ex-päätoimittaja Mikael Pentikäisen uudesta työpaikasta nimeltä Maaseudun Tulevaisuus, vaikka onkin saanut valmisteluvaiheessa rahallista tukea Maataloustuottajain Keskusliitolta MTK. 

Näytelmän tähtiesiintyjä Ville Haapasalo oli ennen Venäjä-kauttaan sanonut ihmisten todistaessa "tahdon"  suomenruotsalaiselle teatterialan naiselle. 

Sdp:n kansanedustaja Antti Lindtmanin vaimoksi Tarja Halosen ja Eero Heinäluoman silmien alla vihitty Kaija Stormbom on MTK:n palveluksessa yhteyspäällikkönä. 

kts. "apuraha-anomukseni":


Rakkaudesta se hevonenkin potkii, eli moni ilkeimmistä kiusaajista on alkujaan esiintynyt vasemmistolaisena, kuten Benito Mussolini, kansainvälisesti tunnettu Italian nuordemarien johtaja. Antifasistien mielestä fasistinen järjestelmä pystyy täydellisimmillään panemaan omat tekonsa vastapuolen syyksi.

Ja hänen nimensä joka suunnitteli yhteistä tulevaisuutta Roomassa, ei ollut Svetlana Petroskoista, vaan Larisa Moskovasta.