18.9.2013

Marskinmaa

Monet oikeudenkäytön ongelmat ratkeaisivat jos Wahlroosin johdolla perustettaisiin suomenruotsalainen Marskinmaa. Siellä Paavo Lipponen saisi vihdoin olla presidenttinä ja kovien rakenneuudistusten takuumies Erkki Tuomioja voisi taistella pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolesta, ilman että tarvitsisi pelätä uppoamista unelmahöttöön.
Me muut saisimme kehittää suomenkielistä Suomea osana EU:ta.
-------------
Teini-ikäisenä juoksin maataloushallituksen lähettinä useita kertoja eduskunnan kirjastossa; kerran Lankian Eero tarjosi siellä kahvit vuonna 2006, mutta Kremlin palatsissa ja USA:n kongressissa olin käynyt aiemmin. 
Taitaa tosin jäädä jatkokäynnit eduskunnassa aikomukseksi, sillä viihdyn maalla ja maailmalla, mutta virallinen Suomi puistattaa.

Ihan pienestä saakka muistan pohtineeni miksi kaikkein pienimmätkin juutalaiset leimattiin, kunnes eduskunnan kahvilassa ymmärsin Arja Alhon ja Jan Vapaavuoren tuijotuksesta olevani “väärässä” seurassa, nimittäin keväällä 1972 olin kirjoittanut työn ohella iltakoulussa ylioppilaaksi, minkä juhlistamiseksi Demari-lehden toimittaja oli kävellyt pyytämättä ja yllättäen työpaikalleni vesihallitukseen ottamaan valokuvan kevään tähtioppilaasta valtakunnallisen lehtensä etusivulle.

Sain sinä keväänä ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi vähävaraiselle työläisnuorelle tarkoitetun Työväen Säästöpankin stipendin, taisi olla peräti 1000 markkaa.