5.1.2012

Olematon sotilas

  Tunnistettuaan vuosikymmenien etsiskelyn ja harhailun jälkeen ”sisäisen sipoolaisensa” Paavo Lipponen lähti herrojen kanssa marjaan, vaikka olisi pitänyt kehittää demokratiaa, ihmiskunnan historian kehittyneintä hallintomuotoa. Haveliakaan ei ole tainnut ehtiä lukemaan ajan mennessä Claes Anderssonin ja Stefan Wallinin lähettämien kirjojen parissa, kuten myös Erkki Tuomiojalle on käynyt.

  Ehkä Lipposessa ei olekaan mitään vikaa, mutta taustajoukot ilmoittivat hänet olemattomaan sotaan? Muistaakseni hän sanoi kuuluisassa Ostrobotnian ilmoituspuheessaan olevansa lähdössä jatkamaan jonkinlaista sotaa. Ostrobotniakin oli valittu ilmoittauutumispaikaksi, koska siinä on lähellä keskeisiä kulttuurin instituutioita, etenkin Kansallismuseo.

  Omasta nuoruusvuosieni Ostrobotniasta olen kirjoittanut 2010 ilmestyneessä kirjassani, että ”Kalervo, tuo uskomaton onnenpekka,ansaitsi elantonsa lähettinä valtion toimistossa Ostrobotnian ylimmässä kerroksessa. Sinne kiivetäkseen hän oli tosin joutunut polkemaan hintoja koska ei tiennyt missä pääposti taivaltioneuvoston linna sijaitsivat. Mutta ilmeisesti hänen parastaan oli siellä jossakin vielä ylempänä ajateltu; vieressä näet sijaitsivat eduskunta ja kansallismuseo; vaihtoehtona kun nuorisotyönvälitys olisi voinut osoittaa työtä vain satamassa.” 

  Nyttemmin myös Matti Vanhasen isännöimä Perheyritysten Liitto pitää konttoriaan Ostrobotnian kanssa samassa korttelissa. (kirjani on jokaisen luettavissa kotisivuni etusivulta klikkaamalla)

http://blogit.hs.fi/perassahiihtaja/2012/01/03/mita-vikaa-lipposessa/