5.8.2010

Haastetoive Ylelle

Kiipeilypuu lapsuuden
Sonkajärvellä
Jos Yle tarttuu Kemppisen haasteeseen kulttuurin kehitystä kuvaavista esineohjelmista, niin ehdottomasti siihen pitää saada mukaan karttakeppi.

Parin päivän takaisessa kommentissa sonkajärveläisjuttuihini nimimerkki Ripsa toteaa varttuneensa pikkulikkana opettajan perheessä pitäjän pohjoisosassa sijaitsevan Sukevan vankilan pihapiirissä. Siellä kasvoi myös kristillisen liiton pj. Päivi Räsänen ekavuotensa isänsä toimiessa vankilan isännöitsijänä. Samasta kulttuuripiiristä nousi sittemmin vankilan johtajan poika Heimo Karinen valtionyhtiö Kemiran vuorineuvokseksi.

Karttakeppi selittäisi tuota virkavallan väylää elämäntiellä ylöspäin, kuvaten ns. hiljaisen tiedon välittymistä sukupolvelta toiselle.

Me perusmaalaisina olemme puolestamme saaneet aina kärsiä jonkinlaisesta näkymättömästä epäluulosta jota pääkaupungissa koetaan itäsuomalaisia kohtaan. Ehkä savolaisia on joskus pidetty jopa epäisänmaallisina minkä vuoksi kaikki kirjoihin päässeet sotasankaritkin on jouduttu tuomaan sinne lännestä.

Luulisin ennakkoluulojen periytyvän lähinnä 1800-luvulta. Silloin Savon kansa opetettiin rukoilevaiseksi ja nöyräksi, liiallisen itähuuman hillitsemiseksi Suomen tultua liitetyksi Venäjään..

Sitä perua on nykyinen vallitseva cityliberalistinen ajattelutapa (HS,hallituspolitiikka) joka näyttää pelkäävän vapaamielisyydeksi kutsumani läntisen variantin maihinnousua.Pelätään, että "Suurinta on rakkaus ruotsinkieltä kohtaan" ajattelutapa korvautuisi politiikalla joka

ei pyrkisi kertomaan ihmisille kuinka heidän tulee elää elämäänsä, vaan tekisi heidän valintansa mahdollisiksi; vapauttaisi heidän potentiaalinsa, olivatpa he keitä tahansa. Keino tuon tavoitteen toteuttamiseksi on ottaa valta pois niiltä, jotka sitä itselleen kasaavat. Haastamalla perityt etuudet. Rikkomalla etuoikeudet. Aukomalla pullonkaulat yhteiskunnassamme, jotka tukkivat mahdollisuuksia ja estävät kehitystä. Ja siten antaa jokaiselle mahdollisuus elää elämäänsä niin kuin haluaa, 

kuten Englannin uusi liberaali pääministeri Nick Clegg on kirjoittanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti