Ei nimi miestä pahenna

Aamu Suvelassa

Olisiko perustetta luulla, että vain suurimmat kirjailijat käsittäisivät mitä ajassa liikkuu, kuulee joskus kysyttävän?
Suurta on ihmisen taistelu kaikenlaisia poltinmerkkejä vastaan, tiesivät sekä Kafka että Camus. 
Jotta supisuomalaisia sukunimiä kantaneet esi-isämme Savon sydänmailla tiesivät tulleensa otetuksi oikeaan katraaseen, annettiin jokaiselle todistukseksi ruotsinkielinen etunimi, eräänlainen korvamerkki.
Aika jännää, eikö vain? Asenteet eivät ole paljon muuttuneet, mutta niinpä sanotaankin että Suomi on eri maata. Ihan vähän harmittaa miksi vanha tapa on menty muuttamaan! Voisin siis olla Henrik Samuelson Rönckö

Rapakaljaa ruotsiksi

Nyt on Suomen kieli -ainakin yhden sanan osalta - todettu maailman parhaaksi! 

Ulkoministeri Carl Bildt kirjoittaa blogissaan yhden sanan selvää suomea: Hän pitää puhtaana rappakaljana, "ren rappakalja", erään hyvin tunnetun demarivaikuttajan väitettä Ruotsin puoluettomuuden vaarantumisesta Afganistanin operaatioissa.

Tieto on valtaa

Heikki Rönkkö

Luo merkki


Oikeastaan "ryhmäkateus" on ollut myös läntisten valloitussotien syy. Kun ihmisluonne, joka on tavattoman tiedonhaluinen, vei ryhmään pyrkivät yhä lähemmäksi tiedonlähdettä, sisällä olevat turvautuivat lopulta väkivaltaan, ja läntisen ajattelun paradoksaalista voimaa osoittaen ovat aina kyenneet kukistamaan kapinalliset, paitsi bolsevikkien tapaus Pietarissa, mutta sekin jäi sitten lyhytaikaiseksi.

Tämän muuttaa netti ja Facebook, koska tieto ei ole enää sisällä olevien kontrolloitavissa.

Blogista saa riisutun Facebookin vaatimalla kommentoijia esiintymään omalla nimellään ja hyväksymällä näiden kavereiden kommentit ilman ennakkotarkastusta.

Me, maailman parhaat

Nuuksion kansallispuistoa 15.8.10

On muuten hyvä, että me pojjaat oomma maailman parhaita, joskin niin väittää  Newsweek-lehti jonka koko firman 90-vuotias stereotehtailija osti yhdellä dollarilla, vaikka olisi voinut lukea ilmaiseksi parturilla!

Maisemia Espoosta

Ukkosen kuvaa ja ääntä Espoossa sunnuntaina 8.8.:

Espoonkartanon kosken kuohuja huhtikuusssa: 

Lukupiirissä opittua

Olen käynyt kerran lukupiirissä. Se tapahtui Tammen tiloissa Korkeavuorenkadulla. Silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja esitteli omasta mummostaan kirjoittamaansa kirjaa. Juontaja Jukka Relander ei ollut lukenut sitä, eikä juuri kukaan melko runsaasta eläkeläisistä koostuneesta yleisöstäkään. Lähes jokainen yleisökysymys koski sitä miten ihmeessä kiireinen ulkoministeri oli ehtinyt työnsä ohella kirjoittaa detaljeja vilisevän kirjan.

Nykyinen ulkoministeri Alexander Stubb kiittelee blogijutuistaan julkaistun kirjansa alkusivulla ministeriön avustajakuntaa kirjan kokoonpanemisesta.

Keväällä ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen julkisti ulkoministeriön tiloissa virka-aikana pidetyssä tilaisuudessa kirjan omasta isästään.

Etteikö muka Suomessa vallitsekaan virallinen, muuttumaton kulttuurikäsitys? Mitä se voisi olla? Ehkä Väyrysen ruotsinkielisessä Åbo Akademissa hyväksytyn väitöskirjan lopputulema Neuvostoliiton pysyvyydestä, tai "suurinta on rakkaus ruotsinkieltä kohtaan" mikä on oikeastaan melkein sama asia.

Haastetoive Ylelle

Kiipeilypuu lapsuuden
Sonkajärvellä

Jos Yle tarttuu Kemppisen haasteeseen kulttuurin kehitystä kuvaavista esineohjelmista, niin ehdottomasti siihen pitää saada mukaan karttakeppi.

Parin päivän takaisessa kommentissa sonkajärveläisjuttuihini nimimerkki Ripsa toteaa varttuneensa pikkulikkana opettajan perheessä pitäjän pohjoisosassa sijaitsevan Sukevan vankilan pihapiirissä. Siellä kasvoi myös kristillisen liiton pj. Päivi Räsänen ekavuotensa isänsä toimiessa vankilan isännöitsijänä. Samasta kulttuuripiiristä nousi sittemmin vankilan johtajan poika Heimo Karinen valtionyhtiö Kemiran vuorineuvokseksi.

Karttakeppi selittäisi tuota virkavallan väylää elämäntiellä ylöspäin, kuvaten ns. hiljaisen tiedon välittymistä sukupolvelta toiselle.

Me perusmaalaisina olemme puolestamme saaneet aina kärsiä jonkinlaisesta näkymättömästä epäluulosta jota pääkaupungissa koetaan itäsuomalaisia kohtaan. Ehkä savolaisia on joskus pidetty jopa epäisänmaallisina minkä vuoksi kaikki kirjoihin päässeet sotasankaritkin on jouduttu tuomaan sinne lännestä.

Luulisin ennakkoluulojen periytyvän lähinnä 1800-luvulta. Silloin Savon kansa opetettiin rukoilevaiseksi ja nöyräksi, liiallisen itähuuman hillitsemiseksi Suomen tultua liitetyksi Venäjään..

Sitä perua on nykyinen vallitseva cityliberalistinen ajattelutapa (HS,hallituspolitiikka) joka näyttää pelkäävän vapaamielisyydeksi kutsumani läntisen variantin maihinnousua.Pelätään, että "Suurinta on rakkaus ruotsinkieltä kohtaan" ajattelutapa korvautuisi politiikalla joka

ei pyrkisi kertomaan ihmisille kuinka heidän tulee elää elämäänsä, vaan tekisi heidän valintansa mahdollisiksi; vapauttaisi heidän potentiaalinsa, olivatpa he keitä tahansa. Keino tuon tavoitteen toteuttamiseksi on ottaa valta pois niiltä, jotka sitä itselleen kasaavat. Haastamalla perityt etuudet. Rikkomalla etuoikeudet. Aukomalla pullonkaulat yhteiskunnassamme, jotka tukkivat mahdollisuuksia ja estävät kehitystä. Ja siten antaa jokaiselle mahdollisuus elää elämäänsä niin kuin haluaa, 

kuten Englannin uusi liberaali pääministeri Nick Clegg on kirjoittanut.

Maassa maan tavalla

Eiköhän niitä siirtomaaherroja pelottanut Afrikassa ihan pirusti kuulla vaatimuksia "maassa maan tavalla" elämisestä joten he keksivät omat temppunsa etteivät joutuneet "maasta ulos".

Kehittyneempänä ajatteluna pidän Albert Camus'n kuuluisaa määritelmää: "viehätysvoima on sitä että kuulee myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään".

Lennart Meri muotoili saman asian siten että "kulttuurissa menneisyys puhuu meissä".

Asiaa ikäänkuin katsotaankin paikallisen ihmisen vinkkelistä eikä enää valloittajan silmin. Ja kuten yleensäkin ihmisten elämässä, vaihtoehtoja on lukemattomia, eikä juuri mikään ole niin yksinkertaista, että valittavana olisi vain "joko - tai".