7.9.2009

Kummallinen lynkkajaistunnelma

Yle osasi Arkadianmäellä odottaa Audin takapenkiltä noussutta ministeri Wallinia kommenttia varten. "Miehekästä", totesi Wallin Audi-miehen erosta, kuten myös ministeri Kiviniemi oli vastannut Kevan johtaja Kauppisen eroon jälkikäteen kysyttäessä.

Wallinin mielestä kenelläkään ei ole nykyaikana varaa Audi-miehen tavoin tahrata yrityksen brändiä.
Aikaisemmin oman lipun puhdistamista syöpäläisistä oli vaatinut Åbo Akademin teräshampainen professori Djupsund huudahtaessaan HBL:n etusivulla - ministeri Kanervaa jahdattaessa - että nyt on "liikaa paskaa pöydällä". HS:n pääkirjoittaja kehaisikin Jyrki Kataisen läpäisseen miehuuskokeen erottaessaan Kanervan ulkoministerin paikalta.

Politiikka on rikos silloin kun demokratia voi puuttua pienen eliitin etuoikeuksiin.

Häpeäpaalun Arkadianmäelle pystyttänyt, ns. pillupoliisien toimittama Hesari on kerrassaan hellyttävä huolehtiessaan että Suomen pääministerin yksityiselämän toilailujen lisäksi myös Italian pääministeri Berlusconin makuuhuonepuuhat tulevat laajaan tietoisuuteen. Italialaisia kun ne eivät kuulemma juurikaan kiinnosta. He saattavat jopa luulla että politiikan tarkoitus on päinvastoin tehdä rikas sosiaalinen elämä mahdolliseksi.

Demokratia on ihmiskunnan kehittynein hallintomuoto (Gramsci).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti