18.1.2008

Intellektuellien Eurooppa

Parnassossa kanssani debatoiva Mummo ajaa kysymyksillään minut välillä nurkkaan, josta en muuten pääse kuin aivonystyröitä hieromalla.

Italian antifasismin pioneeri Antonio Gramsci kuuluu Albert Camus´n tavoin modernin läntisen ajattelun nurkkapylväisiin: minulle he ovat kuin valo ja lyhty.

Gramsci tunnetaan ehkä parhaiten ”kulttuurihegemonia”- käsitteestään. Sen mukaan eliitti -pienen pieni vähemmistö- määrittelee kulttuurin sisällön, esim. käsityksen filosofiasta vain pitkälle koulutettujen tulkittavissa olevana ”korkeampana” tietona. ”Jumala” on eliitin paras kaveri, jota ei jätetä.

Mutta jokainen voi kehittyä filosofiksi. Fasismin ja kommunismin yhteisten piirteiden analysointi on johtanut ihmisluonteen paljastuminen: jokainen yksilö on sellaisenaan A-luokan vähemmistö ja henkilökohtaisessa vastuussa etteivät juutalais- tai vast. vainot uusiudu.

Italian taiteen neorealismi (mm. Pasolini) sai paljon vaikutteita gramscilaisesta ajattelusta. Kielen valtapeleihin erikoistuneen ranskalaisten filosofien vaikutusvaltaisen diskurssianalyysin ohella kulttuurihegemonia on luonut pohjaa nykyiselle integraatiolle.

Viehätysvoima on siis sitä että kuulee myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään (Camus).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti