Se joka tietää ei puhu, ja se joka puhuu ei tiedä

Pekingissä suurlähettiläänä toiminut Pasi Rutanen kirjoittaa uusisuomi.fi:ssä:

"Kiinan pragmaattinen ja kova poliittinen johto on ympäröinyt itsensä nykyaikaisilla teknokraateilla, joista monet on koulutettu lännen huippuyliopistoissa"

Mutta tuo luonnehdintahan sopii myös tämän päivän Suomen politiikkaan kuin hattu päähän!

Demokratiaa kehitetään keskusjohtoisesti: jokunen päivä sitten hallitus nimitti asialle työryhmän jonka pysyvinä asiantuntijoina on muutaman ministeriön johtavia virkamiehiä! Mukaan on kutsuttu eräitä kansalaisjärjestöjä, mutta ei puolueita.

Nyky-Suomessa korostuu hyvin vahvoja asiantuntijavaltion piirteitä: ihmiset nähdään numeroina tuotantotilastoissa; junat pannaan kulkemaan ajallaan; valtio ennenkaikkea eikä mitään ilman valtiota.

Suomi näyttää oikeastaan eräänlaiselta kirkkoveneeltä, "Pikku- Kiinalta", matkalla Nato-satamaan. Tahtia lyö historian taakka, sotien perintö; kun rauta jalostui teräkseksi. Soutumiehinä on virkamiehiä; tarjat, matit ja muut tuulipukuiset, ja kansa ihmettelee rannalla.

(Suomi on jo Kiinan suurin kauppakumppani Pohjoismaissa. Kauppamme kasvoi alkuvuonna yli 40 prosenttia, tiedottaa ulkoministeriö.)

Kiina-ilmiön mallia haettiiin isolla porukalla 2000-luvun alussa kaukaisesta maasta, jossa sielläkin hyvin pieni eliitti kantaa syvälle juurtuneita epäluuloja kansan haluja kohtaan.

Luulen, että idea huippuyliopistosta ei syntynyt Nokiassa, vaan alkoi jalostua Kiina-ilmiön kanssa samoihin aikoihin Sitran vv. 2000-2002 järjestämissä "think tankeissa". Niissä vaikuttivat ulkoministeriön 70-lukulaisten piiristä mm. Veli Sundbäck joka on nyttemmin Nokian johtaja; Leif Fágernäs silloisena suurlähettiläänä Berliinissä isännöimässä ko. seminaarilaisia; tietysti myös vm:n Raimo Sailas ja Erkki Virtanen sekä Timo Kekkonen (UKK:n pojanpoika) liittymäpintana suomalaiseen rahvaaseen.

Monille Sitran kurssilaisille tuli tutuksi myös Suomen ulkopolittisen instiuutin Aasian-toimipiste, jonka vuosikymmenien ajan kiinalaista kulttuuria "fanittanut", ja Hong Kongiin asumaan asettunut Max Jakobsonin ylioppilastytär Linda on elinkeinokseen perustanut.

"Trilateraalisen" huippuyliopiston yhdeksi kulmakiveksi tuleva Helsingin kauppakorkeakoulu tarjoaa jo nykyisin "kansainvälisesti tunnustettuja kehittämispalveluja liikkeenjohdolle Suomessa, Puolassa, Singaporessa, Koreassa, Kiinassa ja Taiwanilla".

Sama sylttytehdas on tuottanut myös elämää suuremman hankkeen superministeriöstä.

Kannattaa muuten hoksata ketkä ovat jättämässä laivan, tai oikeastaan eivät siihen koskaan edes olleet nousseet. Björn Wahlroos on kovaäänisesti viime päivinä irtisanoutunut huippuyliopistosta, eikä puolestatoista sadasta Sitran 2015-koulutukseen osallistuneista ollut kuin muutama ns. Svenskfinlandista.

Muistamme myös opetusministeri Christoffer Taxellin perustelut innokkaasti ajamalleen ammattikorkeakouluhankkeelle: ne helpottavat opiskelijapainetta ajatteluyliopistoissa (!).

Uusimpana villityksenään Taxell on Finnairin hallituksen puheenjohtajana tekemässä Vantaan lentoasemasta massiivista kiinalaisten turistien vaihtoasemaa matkalla Eurooppaan. Ruuhkainen tunnelma muistuttaakin siellä jo ajoittain Vantaa-Shanghaita.

Sen sijaan että täällä opiskelevat kiinalaiset kokisivat Suomen luovuuteen kannustavaksi monikulttuuriseksi yhteisöksi, he laskevat kammanpiikkejä milloin pääsevät jatkamaan matkaansa länteen.

Eipä mene tämäkään Pasi Rutasen huomio pahasti pieleen kun sen sijoittaa Suomeen:

"Puolueen hahmottaminen on lähes yhtä vaikeata kuin Kiinan hahmottaminen. Joillekin se on valtapuolue, jonka ideologia on vallan ideologia ja näin ollen vallan puolustaminen. Joillekin puolue on maailman suurin kauppakamari tai suunnattoman suuren globaalin yrityksen hallitus".

”Se joka tietää ei puhu, ja se joka puhuu ei tiedä”, sanoivat vanhat kiinalaiset Rutasen mukaan. ”Mistä löytäisin miehen, joka on unohtanut sanat, jotta voisin keskustella hänen kanssaan.”

Vastaansanomatonta.