3.4.2006

Rikkaan ideologia on tulla entistä rikkaammaksi

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä selvemmin
minusta tuntuu, että elämä aivan yksinkertaisesti
on tarkoitettu elettäväksi
Goethe

Eräs brittimiljonääri on hankkinut 8 %:n osuuden Sampo-konsernista.

Ortodoksisen kirkon isä Mitro oli puolestaan kutsunut sijoitustoiminnasta kiinnostuneita kuulemaan maan johtavaksi talousneroksi sanotun Björn Wahlroosin ilosanomaa, kuten Sunnuntaisuomalainen (Savon Sanomat) viime sunnuntaina kertoi.

"Yhtiö on olemassa vain tiettyä pientä joukkoa ja heidän varallisuutensa hoitamista varten. Yrityksen johdon tehtävä on katsoa, että kalifornialaisille opettajille voidaan maksaa niin hyvät eläkkeet kuin mahdollista", valisti Wahlroos suomalaista yleisöään.

Muuan 1700- luvun ranskalainen valistuskirjailija kirjoitti myhäilevistä, sauva kädessään ja hiippa päässään kulkevista "Halujen Herran" asiamiehistä, jotka yhtäältä puhuvat hyväntahtoisesti syrjäytyneiden puolesta, toisaalta säteilevät julkisuuden parrasvaloissa maallisen vallan haltijoiden vierellä.

Siunauksella on siis vaikutusta! "Nallelandiassa" johtajien palkkoja verrataan usalaisiin, työläisten palkkoja kiinalaisiin.

Enää ei puutu kuin hiljentymiskappeli Halikon kartanon pihapiiristä, niin oltaisiin takaisin 1700-luvulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti