18.12.2005

Briljanttia, Matti Vanhanen!

Luen HS:n Perässähiihtäjä-blogia juuri tällä hetkellä sunnuntaiaamuna klo 9.35.

Unto Hämäläisen tekstin innoittamana vilkaisen pääministeri  Vanhasen blogia. Hän siis istui puolisen tuntia  aikaisemmin auton takapenkillä matkalla Turkuun ja lähetti sieltä viestin suoraan blogiinsa!

Vanhasen muistelut Porvoon joulumarkkinoista tuovat mieleeni oman ensivisiittini samaisessa kaupungissa: kävin siellä Suomen valtion virallisena edustajana!

Olin 70-luvun lopulla mennyt kauppa- ja teollisuusministeriön palvelukseen. Miltei yhtenä ensimmäisistä virkatöistäni pääsin mukaan maassamme vierailuilla olleille irakilaisille virkamiehille järjestettyyn Suomen historian retkeen. Kuljeskelimme kaupungilla vanhemman, suomenruotsalaisen,  kollegani opastuksella  ihaillen  pikkukaupungin pitkää kulttuurihistoriaa. Minulle kaikki oli yhtä uutta kuin irakilaisillekin, joskin huomasin olevani siitä selvästi heitä kiinnostuneempi.

Sittemmin olen oppinut paljon ruotsinkieltä, mutta olen myös oppinut, ehkä kantapään kauttakin, arvostamaan myös omia juuriani. Tänään menisin jouluostoksille mieluummin Iisalmen torille, silti vähääkään  väheksymättä Porvoota.

Elämä on täynnä vastuullisia valintoja. Tässä suhteessa Vanhanen näyttää tulevan kaukana perässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti