27.12.2004

Tunne tilasi, anna arvo toisellekin
En ole historian saati journalismin tai kirjallisuuden ammattilainen vaan harrastaja, mutta joskus kuulee sanottavan että vain diletantti, todellinen amatööri voi löytää jotakin täysin uutta koska hän ei ole sitoutunut ammattikunnan normeihin, eikä hänen tarvitse vaikeroida historiankirjoituksen kasaaman kuonakuorman alla.

Viime kesän tuttavuuksiini kuului synnyinkuntani Sonkajärven julkaisema historiikki Ruhtinaskunnan perintö, jossa kerrotaan kuinka kyläläiset perustivat innostuksissaan oman kunnan.

Iisalmen luterilaisen seurakunnan kirkolliseen organisaatioon kuuluneen Rutakon rukoushuonekunnan maallisesta alueesta syntyi näet kunta vuonna 1872 kun oli löytynyt kolme kirjoittamaan oppinutta talonisäntää, jotka kykenivät ilmaisemaan Kuopion kuvernöörille kyläläisten halun perustaa oman kunnan -ilmeisen ymmärtämättöminä, että rukoushuonekunta ei uuden kunnallisasetuksen mukaan voinut ryhtyä kunnaksi, vaan siihen olisi tarvittu seurakunnan valtuudet.

Erään aloitteellisen isännän mukaan kylänmiesten suussa nimensä saanut Rutakon ruhtinaskunta toimi itsenäisen kunnan tavoin 34 vuotta perustaen mm. kansakoulun Sukevalle, Jyrkälle ja Rutakolle; tosin Jyrkällä oli jo aiemmin toiminut rautaruukin johtaja Braxin "tehtaan koulu", joka antoi perusopetusta sekä suomen- että ruotsinkielellä, olivathan toki ruukin johtajat erämaakylälläkin ruotsinkielisiä.

Silloinkin esitettiin hengellisiä kysymyksiä: mistä tulen, kuka olen, minne menen? Tietämisen intohimoa tyydyttämään syntyi kansakoulujen kanssa samoihin aikoihin Rutakolle ensimmäinen kirjasto eräiden pappismiesten lahjoittaessa kunnalle hartauskirjallisuutta ja muutaman virkamiehen täydentäessä valikoimaa maataloudenpitoon opastavilla teoksilla. Tosin kirjaston sijainnista valiteltiin lehtikirjoituksessa että se
"sijaitsee syrjäisessä seudussa Taipale nimisessä talossa, jonne pääsy muulloin kuin talvella oli hyvin hankalaa, ja voipipa sanoa, että jokaisen ken aikoo keväisin, kesäisin, syksyisin suorittaa matkansa mainittuun taloon tulisi opetella jommoiseksikin taiteilijaksi nuoranpäällä kävelyssä, ennen kuin voisi täydellä varmuudella johtaa askeleensa noille n.s. pitkospuille, jotka niin sukkelia kuin ovatkin matkamiehen päältänsä pudottamaan, kumminkin ovat ainoana turvana vetisen kuivion yli päästessä"
Mutta vaikeudethan on tehty voitettaviksi, ja niinpä
"tapahtui erittäin suuri halu lukemiseen tuolla sydänmaan asukkaissa. Aina kerran kuukaudessa kävivät kysymässä minkä nimiset kirjat olisivat minun mielestäni parhaita luettavaksi",
muistelee kirjaston ensimmäinen hoitaja Lassi Ruotsalainen noita aikoja.

Rutakon kunnalla oli oma hallintonsa, verotuksensa ja rahastonsa. Kaiken kaikkiaan elettiin niin kuin itsehallinto olisi jo virallisesti toteutunut, joten annettiin mm. lausuntoja Iisalmen emäkunnassa käsiteltävistä asioista ja maksettiin vaivaiskassasta
"loinen Knut Rönkölle neljä markkaa, koska karhu oli syönyt hänen ainoan lehmänsä, sekä annettiin "N.N:n Akalle: Paita 1,- Turkki 3,- Arkku 1,-" ja "Paavo Hirvoselle: 3,- ja Arkun lauvvat".

Sittemmin laittomaksi todettu Rutakon kunta liitettiin vuonna 1906 takaisin Iisalmeen, kunnes siitä yhdessä eräiden muiden kylien kanssa muodostettiin vuonna 1922 nykyinen Sonkajärven kunta. Samalla kuntalaiset saivat myös oman seurakunnan, sillä Iisalmen vanha kirkkoherra oli kuollut, minkä Kuopion kuvernööri Aminoff oli asettanut jakopäätöksen toimeenpanon ehdoksi hyväksyessään vuosia aikaisemmin Sonkajärven seurakunnan syntymisen. (Uuden seurakunnan kirkko rakennettin Rutakolle, minkä vuoksi kylää alettiin kutsua Sonkajärven kirkonkyläksi).

Mutta eikö uuden ilmestyminen silloinkin heijastanut voitokkaan läntisen ajattelun joustavuutta, sillä luohan yhtäältä jokainen sukupolvi oman tietoisuutensa, ja toisaalta vain sellaiset organisaatiot säilyvät jotka aika ajoin uudistuvat, kuten mm. Lennart Meri on kirjoittanut?

Ja eikös vaan jo silloin jotkut halunneetkin tuomita ennen kuin ehtivät ymmärtää? He siis kaipasivat maailmaan jossa hyvä ja paha olivat selvästi erotettavissa. Uskonnot ja ideologiathan vaativat että joku on oikeassa, kuten Milan Kundera on kirjoittanut totaalisen ajattelun maailmasta, ja jatkaa, että sellaisessa maailmassa valta ei ole enää väline vaan itsetarkoitus totuuden noustua ihmisen yläpuolelle oman historian unohduttua, eikä ihmisparka muuta voi kuin ajatella virkaa ja vartioida reviiriään, ja lopulta hän haluaa tulla pikemmin organisaation kuin kanssaihmisten hyväksymäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti