31.3.2021

Hyville toimittajille siellä ja täällä,

EU-komission rakennerahasto perustettiin Jyrki Kataisen päästyä EU:n virkaan. Hän kävi Helsingissä kertomassa minkälaisiin hankkeisiin rahaston apua voisi saada. Pasilan asema, nyk. Tripla, saikin 40 % koska Suomea pidettiin liikenteellisesti haastavana syrjäseutuna jonka toivottiin kehittyvän aasialaisten massaturismin avulla Vantaa-Pasila-Tallinna-Eurooppa väyläksi. Lehtitietojen mukaan rahasto kuuluu VTV:n valvottaviin Suomessa. 

Papillisen koulutuksen saanut Arto Luukkanen pyysi lukijoita US-blogissaan arvioimaan Tytti Yli-Viikarin tekstiä VTV:n vuosikertomuksessa: …”henkilöstön liikkuvuus, asiantuntijuuksien törmäyttäminen ja näkökulmien ristipölytys ovat välineitä, joilla hallinto voi parantaa joustavuutta ja uuden oppimista. Verkostotoiminta tulee ulottaa hallinnon ja yksityisen sekä kolmannen sektorin välille ja kansainväliseen ja kansalliseen ajatushautomo- ja tutkimustoimintaan. Lisäksi ihmisten henkilökohtaisia verkostoja tulee monipuolistaa…”

Joku vääräleuka vähän muokkasi…”vuorten liikkuvuus, kallioitten törmäyttäminen ja heinäsirkkojen ristipölytys ovat välineitä, joilla Noah voi parantaa joustavuutta ja uuteen tottumista. Verkostotoiminta upotettiin Arkin ja yksityisen sekä kolmannen sektorin välille ja kansainväliseen ja kansalliseen ajatushautomo- ja tutkimustoimintaan. Lisäksi ihmisten henkilökohtaisia verkostoja tulee monipuolistaa…” jolloin toinen arveli konsultin kirjoittaneen vuosikirjaa sillä aikaa kun Tytti oli lähetetynä Tiibetissä. Lentokentältä hänet oli sitten viety suoraa päätä kauneushoitolaan vuosikirjan kuvausta varten.

Sekä Paavo Väyryseltä että Erkki Tuomiojalta voisi löytyä omaa kokemusta kuinka joku virkamies voidaan lähettää toiselle puolelle maailmaa pois jaloista siksi aikaa kun ”viestintätoimisto” kirjoittaa vuosikertomusta. Tiedän tämän omasta kokemuksesta sillä pääsin Saddam Husseinin Irakiin kahdeksi viikoksi ktm:n virasta ilman mitää asiallista syytä, ymmärtämättä, että tarkoitus oli harhauttaa minut hyvin syvällisestä ihmissuhteesta kuvankauniiseen moskovalaiseen opiskelijatyttöön Brezhnevin aikana. Ilkeilyllä oli hyvin dramaattiset seuraukset.

29.3.2021

Fasismi-natsismin hulluus (Mattarella)

Ihmislapsen valmistaminen hirmutöihin välineenä takinkääntö, totaalisen vallan maaginen kutsu, ahtaan paikan vaihtoehdottomuus, sotakupla: historian taakka ja verenpaino, kuonaa harjaamalla kova ydin esille, ihmissuhteet palvelua josta ei erota, hegemonistinen kulttuuri opettajana,

”Ongelmat eivät ratkea yksilöitä palvomalla.
Pitää olla ajatuksia ja arvoja, jotka yltävät yli sen,
minkä paras ja ihailluinkin suurmies voi tarjota."

26.3.2021

Opettajakin uuden hyväksyisi, etenkin ruotsalainen

EU-aikana vapaiden ihmisten tavoitteeksi pitäisi asettaa omakielinen kulttuuri joka antaa merkityssisältöjä elämälle, tekee olemisen mielekkääksi, asettaa tavoitteita, hylkää tahdosta riippumattomat nostot, ei ole ahdas paikka eikä yllytyshullujen kademielisten koti, vaan tarjoaa yksilöille elintilaa, ”lebensraumia”.

Vapaa ihminen on oman itsensä isäntä. Sellainen mahdollisuus on kouluja käyneeltä suomalaiselta typistetty.

Ilman että Yle tai HS kertoisivat, virolaiset eivät ole ottamassa meistä mallia taatakseen venäläisille virallisen aseman halukkaina naapurin herroina, vaan rakentavat yksikielistä oma maataan.

Eihän EU ole mikään 1800-luvun siirtomaavalta jossa puhuttaisiin valloittajan kieltä.

Kehittämällä omaperäistä kulttuuria vältettäisiin vaara näivettyä hiljaisesti elävältä vanhempien välissä.


Antonio Gramsci tunnetaan parhaiten kulttuurihegemonian teoriastaan, joka kuvaa kuinka valtio ja hallitseva kapitalistiluokka - porvaristo - käyttävät kulttuuri-instituutioita ylläpitääkseen valtaa kapitalistisissa yhteiskunnissa. Porvaristo kehittää Gramscin mielestä hegemonista kulttuuria, joka käyttää pikemminkin ideologiaa kuin väkivaltaa, taloudellista voimaa tai pakkoa. Hegemoninen kulttuuri levittää omia arvojaan ja normejaan niin, että niistä tulee kaikkien "terve järki" -arvoja ja säilytetään siten status quo. Kulttuurista hegemoniaa käytetään siksi pitämään yllä suostumusta kapitalistiseen järjestykseen eikä voimankäyttöön järjestyksen ylläpitämiseksi. Hallitseva luokka tuottaa ja toistaa tämän kulttuurihegemonian päällirakenteen muodostavien instituutioiden kautta. (Wikipedia)

23.3.2021

Kaikki tulee julki

Tänään on Erkki Tuomiojan uuden kirjan ”Tulevaisuuden varjossa. Selviytyykö ihmiskunta?” suuri päivä!

Yksi kielletty ajatus oli ilmestynyt toista vuotta sitten blogissani 14.11.2019 tiivistyksenä runsaan viikon keskusteluista Niko Kaistakorven US-blogissa :

Tapahtuipa niin, että yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi veljestä – kristityt ja juutalaiset- joutuivat ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Ajattelu meni uusiksi.

Sattuipa silloin elämään maanosan äärirajoilla eloisa kaksinaiskulttuuri vähemmistön/enemmistön luopumisen tuskassaan joka ei näyttänyt oman veljessotansa hurmahenkisissä muistoissaan kuulleenkaan maanosan suuresta murroksesta jonka seurauksena Ruotsissakin on vakiintuneen tavan mukaan ministereinä myös maahanmuuttajia (latinalaisperäinen sana ”ministeri” tarkoittaa alkujaan saarnamiestä, pappia).

Seuraavana päivänä 15.11.2019 eduskunta ilmoitti Antti Lindtmanin johdolla lisäeläkkeestä rintamamiehille ohi kaiken normaalin valmistelun. Vain Paavo Väyrynen, Timo Soini ja Erkki Tuomioja puuttuvat kuvasta!

https://yle.fi/uutiset/3-11070595

Jos Valko-Venäjällä muisteltaisiin säätyjä kuten Suomessa, joka päivä sielläkin neuvoteltaisiin Säätytalolla. Onpa esitelty presidenttiehdokkaaksi Ekiä ja Ollia, päämajan paita ja peppu linjalta. Herrat myhäilee Säätytalon seinäkuvissa, seinillä on korvat.

20.3.2021

Valehtelemalla paras

Kulttuurin voi sanoa vaipuneen rappion pohjalle silloin kun päästään valehtelemalla maailman onnellisimmaksi. Kirjailija Milan Kundera näki kommunismin tähdänneen siihen. ( kommun på svenska)

Juhani Kahelin vinkkasi katsomaan Yle-Areenasta Camus-filmin, jonka olemassaolon olin kyllä huomannut, mutta ilmeisesti pidin aihetta kovin tuttuna, vaikka kyllä se kivasti piristi muistoja. En ollut tietoinen hänen ja Sartren alkujaan läheisistä suhteista, vaan luulin heidän aina kulkeneen eri porukoissa Sartren hienompien juurien karsastamina, joiden ranskalais-saksalaisuuden tiesin toki vaikuttaneen hänen etsintöihinsä ihmisyyden perusjuurille. "Toiseudesta" Sartre on kirjoittanut vakuuttavasti käsitteenä joka on auttanut ymmärtämään suomalaisuuden peruskateutta.

Olen käyttänyt erinäisissä nettijutuissa nimimerkkiä ”Kamunen”, mistä puolet kuuluu ansiona Ambro Kamusen kahvilalle Sonkajärven kirkolla isäni muiden sotaveteraanien kanssa käydessä siellä muistelemassa "niitä aikoja siellä jossakin".

En ollut vähääkään lukenut filosofiaa, ennen kuin arkkipiispa John Vikströmin Camus- varoitukset ”Ranskasta ne vallankumoukset ovat usein alkaneet” ja presidentti Mauno Koiviston sormenheristelyt jättää lukematta ns. pyhiä tekstejä omin päin ettei tukka nousisi pystyyn, ohjasivat noudattamaan vanhaa sääntöä kokeilla sitä mistä varoitellaan, olihan minua jo polvenkorkuisena sanottu jermuksi.

Mikael Agricolan kirjoitetaan opiskelleen Saksassa viitisen vuosisataa sitten, mutta minun pellonraivaajaisäni oli saanut käydä vain supistetun kansakoulun Sonkajärvellä ilman ensimmäistäkään ruotsinkielen sanaa. Suvun ensimmäiseen ylioppilaspolveen kuuluvana osaan sentään edes yrittää tulkita useitakin ruotsin sanoja. 

Jussi Halla-ahon suvussa sanotaan löytyvän pappeja kolmannessa polvessa.

16.3.2021

Vapaa ihminen

Kulttuurihegemoniasta vapaata nykyistä Italiaa tai perinteikästä Ruotsia:

Onko ihminen vapaa, jos yhä uudestaan vannoo olevansa vapaa? 

Professori  Timo Airaksinen vastaa, että

"elämän tarkoitus on tulla sellaiseksi kuin on, eli toteuttaa itseään. Tulla ulkoisesti samanlaiseksi kuin on sisäisesti. Se on aika hyvä ohje. Tule sellaiseksi kuin olet – ei, tule sellaiseksi kuin haluat olla, koska se on järjetön ohje".

Etsiessään holocaustin tuhkasta ajatuksia ja arvoja, jotka yltävät yli sen minkä paras ja ihailluinkin suurmies voi tarjota, rehelliset sielut löysivät uskonnon petettyä yhteisenä arvona kestäväksi pohjaksi paikallisen äidinkielen. Se on kieli joka säilyy niin kauan kun äiti lepertelee vauvalleen kuten on itse omaksunut omalta äidiltään. Näin selittyy esim. savonmurteen ja ruotsinkielen uskomaton sitkeys omina paikallispiirteinään läpi vuosituhanten.

Kuopiossa kasvanut Erja Yläjärvi alkaa toimittaa HBL- lehteä ruotsinkielellä. Voisiko siinä nähdä piirteitä ns. kulttuurihegemoniasta, ja jos voi, niin voisiko se pitemmän päälle johtaa omakielisen kulttuurin hiljaiseen näivettymiseen elävältä? Ainakin juutalaiset pitäisivät meteliä jos heitä Suomessa olisi julkisuudessa muitakin kuin yksi suomenpankkilainen eduskunnan eturivissä mäkättämässä maalaisille.

6.3.2021

Joka diggaa seniorikieltä, ei himmaile, vaan svengaa lohenpunaisena

Juhana Vartiainen on sikäli oikeilla linjoilla että tarvitaan uudestisyntymisiä. Hän on lakannut katsomasta ylöspäin erästä tyyppiä jonka yo-kuvan nähtyään keväällä -72 Demokraatti lehden etusivulla otti ihokkaansa ja alkoi seurata kuvaa kuin iskuun valmista kämmentä. Erkki Tuomioja luki kuvan perässä itsensä ekonomiksi HKKK:lla. 

Kun tyyppi sitten -82 lähti - yhä selvittämättömästi - kahdeksi vuodeksi Roomaan YK:n palvelukseen, valtion virkamies Sauli Niinistö lähetettiin muutamaksi vuodeksi kasvamaan korkoa Luxemburgiin, sekä perustettiin pankki ansaitsemista tarkoittavalla italiankielen sanalla "merita".

Oikea isä meidän ei olekaan jossakin kuvatuksissa, vaan kunkin biologinen isä.

Juha Sipilä seuraa 1800-luvun Laestadius-lippua toistaen ulkoa samat litaniat ruotsalaisen viehätysvoiman ylivertaisuudesta kuin Markus "Juha" Lohi ja Juhana Vartiainen Hesarin lohenpunaisessa talousliitteessä.

4.3.2021

Omerta on yhtä kuin pitää mölyt mahassa

Omerta on valituista valitumpien salailua jota esiintyy wikipedian mukaan mm. urheilun dopingissa.

Presidenttiehdokas Petri Hirvimäki kävi rynkyttämässä turhaan Yle:n ovea sekä Pasilassa että Jyväskylässä järjestetyssä demonstraatiossa varoitukseksi niille jotka luulevat voivansa ajatella itse täysin uusia asioita. Suomessa ajattelua tapahtuu eri tasoilla, menestymisen mahdollisuuksien riippuessa kyvystä tunnistaa verrokkiryhmänsä, ettei ala rikkomaan lasikattoja, vaan älyää pitää mölyt mahassa.

Politiikka menee päivä päivältä sotkuisemmaksi, mutta eipä tällaista marionettihallitusta ole aikoihin nähtykään.

3.3.2021

Inkvisitio vähemmistösuojana

Kun somessa oli esitetty senioriteettia käytetyn läntisen kirkkokunnan piirissä piiloagendana vaieta juutalaisvainoista, ja saatettiin jopa verrata seniorikielen suhdetta juniorikieleen kylmässä Pohjolassa, niin HS julkaisi kokoetusivun Sinebrychoff-mainoksen stadin murteella! 

Niin kai se on, että joka diggaa seniorikieltä, ei himmaile, vaan skulaa täysillä. Sivumennen sanoen, Hesarilla on uudehko päätoimittaja ´vaikuttavuustoimittamista´ varten, Anu Ubaud.

Inkvisitioksi sanottiin kirkollista vallankäyttöä jossa piispa tai pari päätti rangaistuksista, jotka maallinen valta sitten pani täytäntöön kilpaa ruuvia kiristämällä.

Tallinnassa olen nähnyt museossa inkvisitiopiispoja istumassa tuomioita sanan käytöstä, sekä kidutuslaitteita joiden teho perustui pääasiassa pelotteluun. Kommunismin sanotaan toteuttaneen lopullisia ratkaisuja teollisen tehokkaasti, kuten natsisminkin. Läntisen ajattelun tuotoksia kaikki.