25.6.2019

Joka diggaa seniorikieltä, ei himmaile, vaan skulaa täysillä, sanotaan meillä

Ranskassa sotien jälkeisessä kritiikissä syytettiin ns. senioriteettiperiaatteen johtaneen vaikenemiseen juutalaisten kohtaloista.
Hiljainen perinnetieto oli johtanut vaikenemiseen silloin kun olisi pitänyt puhua.


Ilta-Sanomat tietää täällä Kirkkonummella havaitun juhannuksena muutoksia USA:n satelliitin signaaleissa, eli mukana ollaan, vaikka olisi muuta voinut luulla kun kirjoitin: "Digiajan ammattilaisten Natoon Viro liittyi helposti, koska omaa puskajussien armeijaa ei ollut painolastina."

22.6.2019

Jahtimiehen uusi alku

Viro saattoi aloittaa uuden rakentamisen paljolti puhtaalta pöydältä NL:n hajottua Lennart Merin sanoessa Viron olevan paikka jossa vironkieli on turvassa, Venäjän paikka jossa venäjänkieli on turvassa, jne. Jos meno ei tyydytä voi äänestää jaloillaan (vrt. Björn Wahlroos)

Digiajan ammattilaisten Natoon Viro liittyi helposti koska omaa puskajussien armeijaa ei ollut painolastina.

Meillä kirjoitettiin somessa viikko sitten jahtipäällikön kerranneen Kordelinin kartanolla jahtimestareidensa Antin ja Jussin kanssa naarassusikauden tavoitteeksi ettei ketään viedä, vaikka olisi löyhästi kiinni. Uusiin asemiin päässyt Antti muistutti taistelleensa tehtävän Jutalta Lahdessa 2014; mestari Jussi puolestaan tuntevansa susien sielunelämää paikan päällä oleskelleena.

Nyt uutisoidaan jahtipäällikön vierailevan ensi viikolla Hämeen maakunnassa sankariarmeijan yhteistyöyrityksessä.

Itä-Suomen Sorsakoskelle 1800-luvulla perustetusta Hackman-yhtiöstä äitinsä perintöinä saamiensa osinkojen perusteella savolaisuuden tuntijana itseään pitävä Hjallis Harkimo oli käynyt Mikael Jungnerin kanssa Kuopion torilla vakuuttelemassa, ettei ketään pääkaupungissa unohdeta vaan kaikista pidetään huolta, sillä jokaiselle on oma tehtävä isänmaan palveluksessa. Siksi ääni LiikeNyt:ille.

(jos sitten lopulta kohtalo johtaakin katoamiseen tulimyrskyssä niin ketään ei sinne jätetä vaan tuodaan ikuiseen lepoon isänmaan sankarimultaan)

Harkimo on nyt päättänyt tarjota uuden alun elinkelvottomaksi osoittautuneelle LiikeNyt: lle valtion tukijärjestelmien suojassa.

Näitä lukiessaan esim. Jean-Paul Sartre, yksi sodan jälkeisen ajattelun suurista läntistä kehittäjistä, tuskailisi eikö mitään ole opittu. 

Perintöomaisuuksien sijaan pitää puolustaa jokaisen yksilön ainutkertaista ihmisarvoa. Kommunistinen yksityisomaisuuden sosialisointi ei enää ketään uhkaa. Marx ei tuntenut ihmisluonnetta.

17.6.2019

Jahtimiesten touhuja

Kordelinin kartanolla jahtipäällikkö kertasi jahtimestareidensa Antin ja Jussin kanssa naarassusikauden tavoitteeksi ettei ketään viedä, vaikka olisi löyhästi kiinni.

Uusiin asemiin päässyt Antti muistutti taistelleensa paikan alunperin Jutalta Lahdessa 2014; mestari Jussi puolestaan tuntevansa susien sielunelämää paikan päällä oleskelleena.

Mannermaan Frank toppuutteli etulinjan jahtimiesten intoa provosoida susia pesällään.

Luukkasen Arto haluaisi katsomon puolelta mukaan turvaamaan kartanon elinvoimaa Sitran ilmiöhengessä: kaikki lyödään rahoiksi.

Osallistujia oli kutsuttu konfliktien ratkaisuhengessä diplomaattitason tarjoilun äärelle, siksi historioitsija Eki.

"Taisin olla vähän piruileva", Petteri hymähti Ekin kirjan nimeä lainaten Jussille, arveltuaan hallitustyön keventyneen 2017 persujen jäätyä kyydistä.

Antti oli lähtenyt Lahdesta vaimon kanssa  veneilemään Turunmaan saaristoon, saalisvertailujen tultua nyt julki somessa, koskapa Antti teki uuden virkansa eka matkan Viroon, eikä Tukholmaan, kuten kaikkivaltias historia olisi odottanut.

15.6.2019

Ajassa kiinni rumien naisten hallitsemassa vähemmistöjen paratiisissa

Näytti siltä kuin koko viime vuosi olisi valtiojohdon ja piispojen johdolla suomalaisia peloteltu naarassusivaaran uusiutumisella. Sisällissodan aikana kirjailija Ilmari Kianto vihasi punaisten naisten lisääntymistä. Hän oli sitä mieltä, että naarassudet pitää eliminoida, etteivät lisääntyisi. Juutalaisten lapset muodostivat myöhemmin Euroopassa samanlaisen uhan.

Itse olen käynyt melkoisen itsetutkiskelun läpi selvittääkseni miten olin nuorena maalaisena Hesassa tullut leimatuksi demariksi, ja päässyt siitä eroon opittuani työväenjärjestöissä päädytyn ensin Italiassa uusiin ajatuksiin kun oli ymmärretty fasistien käyttäneen työväestöä tosi likaisten töiden tekoon, itse suurnatsithan olivat perintöaatelisia ja muita raharikkaita vetelemässä naruja taustalla.

Suomessa jatkuu vanha meno, "ettei kasakka vie mitään joka on löyhästi kiinni".

Toki Italiaa on vaikea verrata Suomeen koska demarit olivat eri puolella sodassa. Meillä koivistolais-tannerilaisia pidetään ymmärrettävästi suurina sankareina, kun taas Italiassa demari on haukkumasana, koska monet olivat ryvettyneet "kollaboraattoreina" fasistien, ja siis myös Natsi-Saksan kanssa, oman kansan partisaaneja vastaan. Fasistien johtaja Benito Mussolini oli aikaisemmin toiminut kansainvälisesti tunnettuna nuordemarijohtajana.

11.6.2019

Joka antaa viran, antaa myös järjen?

Suurimman kaikista, arkkienkeli Mikaelin alkujaan hepreankielinen nimi Mikael "kuka on kuin Jumala" (antamassa suomalaisille seksiohjeita?)
Kaikkea epäselvältä tuntuvaa nimien taustasta ym. kannattaa tsekata Wikipediasta, uuden aikamme airueesta, tosin käytännössä edellyttää varmuuden vuoksi englanninkielen taitoa, "ettei Åbo enää jyrää meitä"
HS:n ja Ylen lähihistoria panee kyllä epäilemään pohjan perukoilla luotettavan  15 valtiosihteeriin pikemmin kuin ihmisjärjen kykyyn oppia. Molemmassa mediassa omistaja, so. ihminen, näytti kaapin paikan päätoimittaja Mikaelille.

- Jyrääkö Åbo hallitusohjelmalla meidät? Koetaanko meidät haasteeksi pelkän olemassaolomme perusteella?
- Pienestä  saakka olen pohtinut miksi juutalaisten lapsetkin vietiin tuhottavaksi. Näyttivätkö he liian  viehättäviltä?
-  Miksi teollisuusministeri on melkein lapsi?, viehättävä toki laskukoneenakin.

3.6.2019

Hyvää julkisuutta; God publicitet

Antti Rinteen tulevaisuusromaani "Suomi Ruotsiksi" julkaistiin kirjasto Oodissa jonka nimi "Oodi" on  ruotsiksi "Ode". Kirjaston johtajana toimii Osmo "Ode" Soininvaaran rouva.

Kun kyseltiin miksi keskustakirjastoa tarvitaan, vastattiin että Claes Andersson oli ideoinut sen. Sitten epäiltiin syylliseksi kulttuuriaatelisia, onhan aatelin erityisyys säilynyt kielen erityisyytenä varsinaisten etuoikeuksien tultua puretuksi valistuksen tasa-arvoihanteiden vaatimuksesta myös Suomessa. Heidän kulttuurille enemmistö muodostaa haasteen pelkällä olemassaolollaan.

2.6.2019

Ei kannata provosoitua jos provosoidaan; Att inte provoceras om provocerad

Varmoja nimiä ministeriruletissa lienevät vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuussa nouseva Maria Ohisalo, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. Vaikean lapsuuden kokenut köyhyystutkija Ohisalo puhuu ruotsia kuin äidinkieltään.

Minä, jota voisi halutessaan kutsua vaikkapa vaikean lapsuuden kokeneeksi pitkänlinjan omatoimiopiskelijaksi, kirjoitin oman ulkomaankokemukseni pohjalta kirjassa "Rooma opettaa" vuonna 2015 että "ruotsinkielen asema jumalanruoskan ja pyövelinmiekan yhdistelmänä on ja pysyy akateemisessa työelämässä".

Tytti Tuppurainen saa demarinaisten pj:nä hyvityksen koska luottamus tuli petetyksi Hussein Al-Taeen ja Mikael Näkkäläjärven tapauksissa, siksi komissaariksi. Paavo Lipposen maininta nahkurin orsille päätymisestä toteutuu, sillä Suomen demarit eivät harrasta itsekritiikkiä vaan lupaavat luottamushenkilöitä uhrautumaan käskettäessä vaikka timbuktussa ylpeillen kaiken työn olevan yhtä arvokasta.