Kolikoita kuoppaamaan

Kolikkokohusta viisastuneena Vihavaisen poppoot voisivat pohtia miksi Suomessa ei ole saatu aikaan ns. historiallista kompromissia hautaamaan oman historian kauhukertomukset historian loppumattomien tarinoiden joukkoon?


Sellainen kuin Italiassa on ilman sen suurempia lippujen heiluttelemista tapahtunut. Pari viimeisimmistä presidenteistä, Sandro Pertini ja Giorgio Napoletano, olivat vanhoja kommunisteja symboloimassa uutta aikaa.


Vielä -70 luvulla punabrigadit kävivät katkeraa kaupunkisotaa fasistisena pitämäänsä hallintoa vastaan, joka lymyili Jumalan tai millä nimellä kuka kaikkivaltaista kutsuukin selän takana. Sitten sovittiin että tuo voima pannaan viralta poliitisissa kysymyksissä, ja kaikki alkoivat vähitellen nauraa. Tänään sikäläiset persutkin haluavat pukeutua muodikkaasti nauttien tästä ainoasta elettävänä olevasta elämästä.

Uuden alusta Petri Hirvimäelle

Sinullahan Petri on eräänlaisia Sveitsin kytkentöjä. Ne eivät tosin taida olla ihan samanlaisia kuin mitä referoin edellisessä kommentissani Anne Berneriin viitaten.

Fillaroin takavuosina usein Tikkurilan kirjastoon lukemaan sotien jälkeisten intellektuellien itsekritiikistä, joka meni niinkin syvälle läntisen ajattelun perusteisiin, että ns. pyhien tekstien arvovalta monen mielessä romahti, koska niissä oli kovin selvästi perusteltu juutalaiskysymyksen lopullista ratkaisua, joten teksteihin alettiin suhtautua kuten muihinkin ihmiskäden kuljettaman kynän aikaansaannoksiin, sen sijaan että niitä enää pidettäisiin jostakin kiven alta löytyneenä absoluuttisena totuutena.

Niiden tilalle läntisen ajattelun kivijalaksi kaavailtiin mm. Sveitsin paikallishallinnon mallia. Siinä koettiin toteutuvan läheisyysperiaatteen ihanteita "mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä". Samanlaiselta keveydeltä tämän päivän italialaistenkin elämä näyttää. Me hiljaiset suomalaiset olemme opetettuja ihan eri maalaisiksi. Monella on edessään uudesti syntymisen ihmeen kokeminen jo täällä maan päällä. Mutta senkin läntinen voi halutessaan tehdä.

Pomo johtaa

Kaikki mikä yhdistää meitä Pohjois-Koreaan on hyväksi, etenkin ylisukupolvinen perheyrittäjyys, onhan P-Korean "marsalkka" Kim Jong-un perinyt asemansa isältään. "Sveitsiläiselle" Anne Bernerille kolmen poikansa asemien vahvistaminen on kaiken johtolanka.Showelämän organisaattori Aleksis Valavuori junaili koripallotähti Dennis Rodmanin vierailua Suomessa 2005 osallistumassa myös Eukonkannon MM-kisoihin Sonkajärvellä, kymmenen vuotta myöhemmin Rodman hätkäytti maailmaa käyden tapaamassa Kim Jong-unia Pjongjangissa. Kim Jong-unin väitetään opiskelleen useita vuosia salanimellä Sveitsissä. Suomi-Pohjois Korea- yhdistyksen entinen keskustalainen puheenjohtaja valittiin ministeriön alaisen TE-keskuksen virkaan.Perheyrittäjien hyvin tuntema Matti Vanhanen kiertää parhaillaan maakuntia vakuuttelemassa kansalaisille "luottamusta ettei pääkaupungissa ketään jätetä".

Ajattelun aatelia

Jos ei ajateltaisikaan että mikä on miekalla rakennettu on miekalla muutettava, niin kirjoitettua ilmaisua tarvitaan nyt enemmän kuin eilen, koska ajattelun aateli on ottanut suomenkielisiä kustantajia haltuunsa suojaten ne tarpeisiinsa kauan sen jälkeen kun aatelin maalliset etuoikeudet oli purettu myös täällä pimeän pohjan perukoilla.

Jokainen on filosofi

Ote kirjastani Rooma opettaa: 

On vahvistunut epäilys, että kaikkien totalitarismien slogan "tarkoitus pyhittää keinot" on hämmentävän hyvin toteutunut Suomessa siten kuin Platon oli hahmotellut antiikin kolmijakoisessa ihannevaltiossa: 1) filosofit ajattelevat 2) sotilaat hoitavat turvapalvelut 3) rahvas tuottaa ruokaa."

Puoli vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen toimittaja Marko Junkkari luki Paavo Väyrysen koko tuotannon ja kysyi, selittääkö Aristoteles hänen toimintansa: klikkaa tästä

Avoin kirje sdp:n johdolle

Terveisiä kirjastosta:


Täällä silmään osuneessa Mammutti-kirjassaan Jörn Donner kertoo Paavo Lipposen junailleen häntä elämänsä nöyryytykseksi muodostuneelle ulkomaankomennukselle 1994.

Kirjoitan samasta asiasta parisen vuotta sitten julkaisemassani Rooma opettaa- kirjassa:

"Jörn Donner lähti parin vuoden pestille pääkonsuliksi Los-Angelesiin vaihtokappaleena pelimiesten arvellessa Kalervon olevan kiinnostunut avoimeksi tulleesta ympäristöministeriön virasta. Kotiin palattuaan Donner on harrastanut suomalaiselle uraa uurtavaa itsekritiikkiä syyttäen itselleen niin rakkaita suomenruotsalaisia keskittymisestä liiaksi rakkauden vaalimiseen."

Olin käynyt pari vuotta ennen Donnerin lähtöä tapaamassa valtiosihteeri Martti Ahtisaarta ulkoministeriössä työnhaku mielessä.

Kävikö niin, että Lipponen ilman lupaani "luovutti" minut työnantajalle vastakappaleena Donnerille järjestettävästä virasta, vaikka en silloin ollut, enkä sen jälkeenkään pyytänyt minkään puolueen johtoa sekaantumaan yksityisasioihini. Ilmeisesti oletettiin että talouselämällä olisi minulle (kuvani oli ollut Demari-lehden etusivulla -72!) parempaa tarjottavaa kuin Ahtisaarella joka saattoi olla järjestämässä minulle virkaa ympäristöministeriöstä.

Jaettuani sähköpostilla tiedon em. kirjastani kesäkuun 2015 alkupäivinä, HS tiesi välittömästi kertoa Otavan kirjallisuustoimittaja Antti Arnkilin odottavan kärsimättömänä uusia käsikirjoituksia.

Tässä eräänä päivänä hoksasin katsoa Wikipediasta mitä siellä kerrotaan Antti Arnkilista: hän kuuluu perinteikkääseen suomalaiseen metsänhoitajasukuun, kuten myös Paavo Lipponen jonka isä on toiminut valtion ylimetsänhoitajana.

Joskus onkin tuntunut siltä että meitä, yhtiöiden metsäpalstojen välissä syntyneitä ja kasvaneita, pidetään "joka paikan pöyryn" kartanoiden omaisuuserinä, eräänlaisina lestadiolaisina, vaikka olisimme kiertäneet muutakin kuin Senaatintoria.


Kirjoitan hieman ilkeillen kirjassani, että

Rooma, citta aperta, on avoin kaupunki, jonka vetovoima piilee sen asukkaissa. Ruotsissa ajatellaan melko lailla samalla tavalla. Jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat individualisteja, icke nationalist. Sen sijaan Suomessa kaikki on ”kansallista” toisin sanoen ”natsionalist”; teatteri ja kirjallisuus, Runeberg ja Klinge, Kolbe ja Sofi, sekä kaksi kansallista kieltä.

Sitten Erkki Tuomioja sai perustaa Historioitsijat ilman rajoja- yhdistyksen.