27.4.2015

Aisankannattaja (supporter), nerokasta, indeed, Sdp kaulahuivi

Valtioneuvostoon perustetaan piruntorjuntayksikkö torjumaan Venäjän propagandaa. Järjestyyköhän sieltä duunia hallituspuolueen jäsenille, Arto Luukkaselle ainakin luulisi lohkeavan teologinkoulutuksella? Matti Putkonen järjestää "Isänmaa kutsuu" ohjaajanjakkarat, Carl Haglund toimittaa sinikeltaiset kravatit ja Paavo Lipponen kypärät. 
Mikael Jungner kutsutaan konsultoimaan kuinka naapurikansan naista kuvaava patsas rumennetaan tv-kameroiden käydessä ja poliisin suojellessa spektaakkelia. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinosella on Yle-tausta.
~~~~~~~~~~
Jaakko Lyytinen esittelee HS:n kolumnissaan muutamia vaatimuksia pääministerinä aloittelevalle "ihmismielen insinöörille" käyttäen Nelson Mandelaa esikuvana. Toivottavasti edes lukee, sillä melkein puistattaa hänen toteamuksensa oppineensa lestadiolaisena kohtaamaan ihmisen. Vapise, ihminen, sinä maan matonen.

19.4.2015

Tärkeää on voittaa, tärkeämpää taistella

Kaikki kuntoon - linja on ennen muuta älyllisesti perusteltu valmius ja taipumus edistää isänmaan etua ainoalla oikealla tavalla. Siihen liittyy emotionaalinen puoli, joka lähinnä tarkoittaa moraalista tyydytystä ja ylemmyyttä sen johdosta, että on kyetty nousemaan juoksuhautoihin jääneiden eilispäivän miesten tasoa ylemmäs ja ymmärretään realiteetit. Siitä ja vain siitä kaikki viisaus alkaa ja saattaa alkaa. Asia on niin triviaali, ettei sen kieltäjiä voi kuin halveksia, ehkä joskus voidaan ymmärtävästi sääliä.
Kaikki kuntoon - liike ei kuitenkaan ole varsinainen uskonnollinen liike. Ehkä sitä saattaa jonkinlaisena kansalaisuskontona pitää ja sen oikeuden ja välttämättömyyden tunnustaminen on tietenkin politiikan piirissä eräänlainen Test Act, jonka suorittajat ainoastaan ovat kelvollisia kansakunnan palvelukseen poliittisella areenalla.

- em. teksti on Kekkosen aikaa käsittelevä ote professori Timo Vihavaisen analyysistä "Ajan henki ja suuntablogissaan viime joulukuun 21. päivältä. Oman älynväläykseni koin huomatessani analyysin pätevän myös tulevaan, kunhan muutin yhden ainoan sanan: "Kekkosen" tilalle "Kaikki kuntoon" ja aikamuoto tähän päivään. Otsikoksi laitoin Mussolinin aikaisen tunnuksen "Necessario vincere,  piu necessario combattere"

13.4.2015

Uskonnollinen kokemus

Jyrki Kataisen aikaan kaivattiin uutta Kekkosta, saatiin Jussi Kekkonen rytmittämään hallitusneuvotteluja.
Lainaako Miltton (milton friedman savolaisittain kahdella koska älliä löytyy), häntä nyt marssittamaan neuvotteluja Säätyläisten talon ympäri " Suomi on länttä, länttä, länttä, siksi ruotsi, Ruotsi, ruotsi.."
~~~~~~
Mistä Kekkosen nimi mahtoi juolahtaa mieleeni ellei superlobbari Anders Blomin haastattelusta Hesarissa silloin perjantaina 10.4.?
Lähetin emailia samantien useallekin toimittajalle, Hbl:ää unohtamatta.
~~~~~~
Se miksi Kekkosen nimi herättää raivoa Dianapuiston tuntumassa liikkuvien mielessä, selvisi minulle mennessäni keskustan espoolaisen väen mukana Tallinnan risteilylle lokakuussa 2009.
Keskustan hallitus oli Urho Kekkosen perintöhengessä asettanut Olli Rehnin ehdolle EU:n Korkean Ulkopoliittisen Edustajan virkaan. Puolueväen odotellessa kärsimättöminä pääministeri Matti Vanhasta paikalle, hän lopulta saapui Brysselistä laivalle mukanaan suru-uutinen, ettei mannermaalla pidetty ja arvostettu Olli Rehn olekaan vahvoilla himoittuun tehtävään.
Kun Rehn sitten valittiin aivan toiseen virkaan talouskomissaariksi, HS kehaisi pääkirjoituksessaan niiden, jotka asioiden taustoja Suomessa ymmärtävät, saavuttaneen torjuntavoiton.

10.4.2015

Kaksipäinen hirviö

Byrokratia hakee olemassaolon oikeutensa mahdollisuudesta olla läsnä jokaisen kansalaisen arjessa. NKP ei päässyt lähellekään sitä.
Alpo Rusi, kiusattu ja rääkätty, nostettiin lähettilääksi Vatikaaniin, näyttämään Timo Soinille tien niiden luo jotka nukkuivat kun juutalaisia hävitettiin, ja kun peukalot käännettiin alas Anneli Jäätteenmäen kohdalla.
Poliittiseen kamppailuun kaksipäistä hirviötä vastaan, nimeltään Byrokratia.
Toinen pää 95%,  toinen 5%, keskinäisen tasa-arvon äärimmäisenä takuuna ja välineenä sota. Kuten on taas Suomen mediassa lietsottuna nähty. Yhteinen vihollinen kyllä aina löydetään.
Alexander Stubb on ihmeissään mihin on joutunut, koska ei ymmärrä ettei Suomi olekaan mikään onnen paratiisi.

4.4.2015

Täältä sinne

Terveisiä itäsuomalaiselta pohjalta Roomasta, toisesta kotikaupungistani, sinne maailman parhaiten koulutettuja idiootteja tuottavan peruskoulun maahan, kuten Espoon ex-piispan poika Tapani Heikka USA:sta käsin kutsui Suomea mainiossa kolumnissaan Hesarissa!
Täällä ei enää laajemmin harrasteta ennustamista jonkin pilviveikkosen tarpeiden laskemisten perusteella, vaan luotetaan enemmän omien aistien välittämiin havaintoihin. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat, alkukristillisessä hengessä.
Sdp:lle on muuten koulutettu uusi tohtoristason näkijä Pilvi-nimeltään, haastanee ennustajana keskustan häkäpönttömiehen joka tosin on vaihtanut sähköautoon, ettei paljastuisi vaalien alla löydöksi osoittamaan, että uskonto ei ole Suomessa suinkaan oopiumia pelkästään rahvaalle.
Mutta Vatikaani on erilainen paikka Roomassa. Siellä Timo Soini kävi haukkaamassa pinaattia konservatiivikardinaalien kanssa ja eduskuntaan palattuaan väänsi  Kanki-Kaikkosen sijoiltaan.