24.3.2014

Pyhä yksinkertaisuus

Nyt arvuutellaan siunasiko Timo Soini vai Juha Sipilä hallituksen sunnuntaipalaverin eväät.

Sote-ratkaisu pyrkii turvaamaan kaikille Gigantin ja nuorille ruotsalaisten muotiliikkeiden palvelut.

22.3.2014

Kuumottavat korvat

Kirjoittelen sattumaturistin terveisiä, Pauligin kahvia maistellen moskovalaisessa McDonald'sissa.
Täällä on aurinkoinen rauhamaassa, mitä nyt tv-kanavat pyörittävät vanhoja sotajuttuja kuten Suomessakin. (Bolshoin kuva toissa päivältä)
Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen. Näyttää se sopivan myös Herran röykyttämiseen päätellen Putinin punottavista poskipäistä.

Medvedev on sanonut Venäjästä kehittyvän niin vetovoimaisen, että sitä tullaan kaikkialta katsomaan. Ainakin Donetskin alueen venäläiset haluavat Krimin perässä liittyä Venäjään.
EU:n vetovoima perustuu omakielisten paikalliskulttuurien vapaaehtoiseen yhteistyöhön, Venäjän pikemmin yksikielisyyteen.
Parin päivän tarkastelu Moskovassa ruohonjuuritasolla panee hämmästelemään tahtia. Paikat kiiltävät ja kansa hymyilee, kerjäläisiä vähemmän kuin Helsingissä. Sotsin kisat saattoivat näyttää joidenkin ukrainalaisten silmissä turhan prameilta.

20.3.2014

Puupäät pysyvät pinnalla

Kaikki haluavat tulevaisuudessa elää omakielisen hallinnon kanssa. Italialaiset, ruotsalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset, paitsi suomalaiset ruotsinkielisen hallinnon, koska se on ihmistä suurempaa. Siksi he eivät huku.

13.3.2014

Myyräntöitä partiolaisten mailla

Ehkä uutinen perussuomalaisten puolueen saamasta teologijäsenestä, tohtori Arto Luukkasesta, toi mieleeni kuinka sisäministeriö Ritva Viljasen johdolla ohjasi Lieksaan ensimmäiset somalit. Kuten blogiotteestani vuodelta 2004 ilmenee, olin herrojen kiusaksi penkonut Lieksan historiaa.

Viljanen osallistui joskus noihin aikoihin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Partiolaisten seminaariin, ainoana suomenkielisenä mm. Christoffer Taxellin, Björn Wahlroosin ja kuningas Kaarle Kustaan (!) vierellä.

9.3.2014

Näin meillä

Jos joku porukka ajaisi Niinistön linnasta ja Suomi julistettaisiin eduskunnassa yksikieliseksi, täältä olisi puolet kommentaattoreista Tukholmassa pyytämässä apua.
Korruptoituneessa Ukrainassa voisi kuvitella eläköityvän armeijan komentajan tulevan kutsutuksi kansainvälisen suuryhtiön hallitukseen.

5.3.2014

Uusia naamoja

Italia valitsi uudeksi pääministeriksi Matteo Renzin, 38 - vuotiaan Firenzen kaupungin johtajan, joka ei ole aikaisemmin ollut enempää ministerinä kuin kansanedustajana.

Keskustelua Suomenmaa-lehdessä

----luottamus, siinäpä vaarallinen sana. Entiset itäeuroopan hallitsijat rakensivat Milan Kunderan mukaan luottamukselle: kenelläkään ei voinut olla syytä yksityisyyteen, koska Järjestemä ajatteli jokaisen parasta.---------------------------------------------

Ei miekkaa tuppeen, ennen kuin sinikeltaiset värit nousevat Uralille, signaloi muuan kravattimies. Suuren taideteoksen sanotaan paljastavan jotakin piilevää, tekevän näkymättömän näkyväksi. Se voi näköjään roikkua kaulassakin.