(kuvassa Espoon tuomiokirkko)
Varmaankin politiikan alavireessä on kysymys myös puhutusta kielestä ja yleisemmin ilmeestä. Eikös vanha sanonta köyhän asiasta ole nykykielelle käännettynä vaatimusta ihmisarvosta?
Se on yksilön inhimillistä arvokkuutta; jotakin joka kuuluu jokaiselle, säädystä tai asemasta riippumatta. Siis pitäisi puhua toivosta, ja paremmasta tulevaisuudesta sekä yksilön oikeuksista vaikuttaa omiin valintoihinsa. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
(lisää keskustelua Suomenmaa-lehdessä)
----
Tulipa mieleen J-K Paasikiven epäilleen kauan sitten suomalaisten poliittista järkeä, nyt kun meidän kuninkaalliset Tarja&Pentti, Matti&Sinikka ja Sauli&Jenni (ei tosin saanut viisumia) ovat juuri skoolanneet Karl Gustav&Silvian kanssa Tukholmassa sille 200-vuotiselle ilosanomalle että yhteiset sodat on voitu tapella muualla kuin Ruotsinmaalla.
Taidanpa sittenkin mennä Iisalmeen keväämmällä kuuntelemaan valtakunnalliseen vateraanijuhlaan komentaja Kaskealan yhteislaulua ylipäällikön kanssa.
Täss' Savon joukko tappeli,
ja joka kynsi kylmeni
edestä Suomenmaan!
----
Onhan joskus väkijoukkojen liikehdintä saavuttanut arvaamattomia mittasuhteita. Vaclav Havel on kirjoittanut ns. Prahan kevään kokemuksista viisastuneena ihmisissä piilevän suorastaan pelottavaa potentiaalia.
Hieman kärjistäen; russofobia heijastaa suomalaisuuden paradigmaa: jollakin — millä tahansa — perusteella "enemmistöön" luokitellut muodostavat pelkällä olemassaolollaan uhan "vähemmistöön" kuuluville.
Toisenlaista ajattelua kuulimme eilen Obamalta: elämässä on kysymys ihmisarvosta, Se siis on yksilön inhimillistä arvokkuutta, jotakin joka kuuluu jokaiselle, säädystä tai asemasta riippumatta.