Avoin kirje Paavo Väyryselle

Senkin tunari!

Et sinä siellä mannermaalla ollessasi näytä juuri mitään ihmisluonteen paljastumisesta oppineen.

Luin heti aamutuimaan netistä suurella mielenkiinnolla haastattelusi Kauppalehden Presso-liitteessä.

Väärässähän se lapsenuskoinen Olli Rehn toki on, mutta eihän se aate ole liberalismia, ts. humanismia, mitä Matti Vanhanen kumppaneineen on kutsuttu Wahlroosin Nallen ohjaamana toteuttamaan, vaan se on juuri sitä itseään: uusliberalismia

Itse en ole tohtori enkä edes lääkäri vaan diletantti, mutta joskus kuulee sanottavan, että vain harrastelijat keksivät jotakin todella uutta, koska eivät ole sidottuja ammattikuntien normeihin tai puoluetovereiden keskinäisiin juonitteluihin.

Käydessään Mauno Koiviston kutsumana Suomessa tutustumassa 1991 esimerkilliseen vähemmistösuojaan liberaali humanisti Vaclav Havel irvaili eräässä lehtihaastattelussa (Uusi Suomi?) etteivät suomalaiset ilmeisesti ole ymmärtäneet yhtään mitään Länsi-Euroopassa sotien jälkeen tapahtuneesta aivan valtavasta ajattelunkehityksestä.

(Asia jäi sen verran mieltäni vaivaamaan että hain syksyllä -94 um:stä ko. vierailua koskevan lehdistökatsauksen. Saamastani tuuman paksuisesta painoksesta tuo lausunto puuttui!)

Sittemmin olen oppinut Havel tarkoittavan ns. absoluutin kuolemaa, kutsuttinpa sitä sitten nimellä pelastaja, suojelija, jumala, kaitsija, tms...

Sivu mennen sanoen eräässä romaanissaan Milan Kundera kertoo tosinajattelijasta, joka järkyttyy kuullessaan kommunistisen Tsekkoslovakian radiolähetyksessä oman äänensä, jonka puolituttu toimittaja oli salaa äänittänyt kahvipöytänsä ääressä. Tuntuuko tämä sinusta, Paavo, entisenä ulkoministerinä, tutulta?

Vasta aivan viime aikoina on näistä asioista on alkanut esiintyä polemiikkia, mm. HS:n blogeissa. Eeva-Riitta Korhola on tainnut olla ainoana europarlamentaarikoista mukana.

Tervetuloa poliittisten saivartelijoiden uusliberalistiseen paratiisiin! Kutsun "uusliberalisteiksi" UKK:n jälkeisiä mahtimiehiä: Koivisto, Lipponen Halonen ja nyttemmin Vanhanen. Joku muu voisi kutsua heitä esim. kalvinisteiksi.

Kiellettyjä kysymyksiä

Suomen Akatemia on käynnistänyt monivuotisen valtatutkimuksen, jonka teema-alueet on etukäteen kiveen hakattu:

• kansainvälinen järjestelmä, valta Suomessa ja Suomen valta
• valta valtiossa ja valtion valta
• talous ja valta
• kansalaiset ja kansalaisyhteiskunta
• media ja valta
• sukupuoli ja valta

Mutta miksi ei esitetä läntisen diskurssianalyysin perustavinta kysymystä siitä voisiko jostakin löytyä kulttuuri jossa kieltä -poliittisista poliittisinta asiaa- yhä pidettäisiin epäpoliittisena, ehkä peräti pyhänä, kuten tälläisia ihmisten kynästä aikojen kuluessa syntyneitä tekstejä?

"Ihmisparka mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi. Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten!" (room.9.20-23)

Demokratiaa pitää vaalia

Petteri Tuohinen says:
“Kysymys demokratian syvimmästä olemuksesta on askarruttanut minua lukuisia kertoja…. Oleellinen kysymys on ehkä tämä: Voidaanko tuomita/hyväksyä esim. natsipuolueen vaalivoitto jossain EU:n jäsenmaassa? Kyse on kuitenkin demokraattisista vaaleista, jossa kansalaiset ovat sanoneet, mitä he haluavat.

Demokratiassa on sisäinen ristiriita. Vaalioikeus on vapaa, mutta kaikkia puolueita/arvomaailmoja ei sallita”.

Nämä fundamentaaliset kysymykset pakottavat kommentoimaan:

Kristinuskoon perustavassa parituhatvuotisessa läntisessä ajattelussa demokratia on nuori tulokas, tuskin satavuotias. Läntinen ajattelu on siis historiallisesti katsoen ollut kaikkea muuta kuin kansanvaltainen: yksinvaltainen Kuningas jumalan armosta perusti kaupunkeja, antoi elinkeinolupia ym. kansan suuren enemmistön kulkiessa tienvieriä hattu kourassa.

“Ajattelijat”, so.papisto, aatelisto ja myöhemmin myös porvarit elivät ja asuivat omissa suljetuissa ympyröissään erillään "rahvaasta". Tämä “disintegraatio” näkyy hyvin mm. Tallinnan ja muiden Baltian suurkaupunkien kaupunkien väestöryhmiä erottaneina muureina jotka ovat osin yhä pystyssä.

Natsismin vaara piilee siinä että sen syvin olemus on yrittää palauttaa tuo ns. raamatun arvopohjaan nojaava “disintegraatio”. Siinä natsit muodostaisivat kovan ytimen, valituista valituimpina.

Disintegraation sijaan EU perustaa integraatioon. Perimmiltään sitä edustaa myös Putin.

Toisen maailmansodan jälkeen Albert Camus määritteli tulevaisuuden “integraation” omilla sanoillaan:

Viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selkeää kysymystäkään.

Tulkitsen eurokommunismin pääideologi Antonio Gramscin tarkoittaneen samaa kirjoittaessaan että jokainen on filosofi.

Olisiko Putin kutsunut nyt Hamasin kylään juottaakseen samaa läntisen demokratian lääkettä joka tepsi kommunismiin, nimittäin integrointia päätöksentekoon?

Kommunismin kuolinkamppailuhan ei alkanut Venäjällä, vaan Länsi-Euroopassa ns. eurokommunistien irrottautuessa Moskovan liekanarusta ja alkaessa “veljeillä” vallanpitäjien kanssa.

Eikös niin käynyt myös Suomessa Kekkosen sitoessa kommarit vallankäyttöön?

Minua on pitempään viehättänyt 1800-luvun lopulla vaikuttaneen Adam Smithin kiteytys siitä minkälainen läntinen ajattelu lopulta voittaa: sellainen on ylivoimainen joka perustuu ihmisen yksilöllisyyteen ennen mitään ryhmämäärittelyä! (Eikös tässä puhukin se tuttu poikalapsi, joka syntyi heinillä härkien?)

Kysymys on kansan omasta kielestä

Vaalin ratkettua sunnuntai-iltana 29.1. Unto Hämäläinen kysyi Miten tässä nyt näin kävi?

Vastauksena toistan kommenttini kysymykseen Onnistuuko keskustan ja kokoomuksen yhteistyö, jonka olen postannut 17. tammikuuta 2006 kello 17.05:

“Keskustan ja kokoomuksen yhteistyö onnistuu siltä osin kun kysymys on “citykepulaisten”, (Vanhanen, Karpela, Kiviniemi, Lehtomäki) haluista pysyä vallankahvassa, mutta epäonnistuu karkeasti kyvyttömyydessään tunnistaa peruskeskustalaisten tuntoja, joista UKK sanoi, että jokainen suuri kansallinen murrostilanne vaatii työväen ja talonpoikien yhteistyön rakentamista.

Sosialismimörön kuoltua sdp:n ja vas.liiton yhteistyöllä tässä tapauksessa ei ole merkitystä”.